Uutiset

Keikkailun riemu kumoaa pimeyden

Juha Tapio ei hyydy marraskuun harmauteen. Hän iloitsee keikkailusta niin paljon, että se kumoaa kaiken muun. Kuva: Juha Tapio
  • Vaasa

Laulaja-lauluntekijä Juha Tapio on syntynyt ja viettänyt varhaislapsuutensa koulunkäynnin alkuun saakka Vaasassa Suvilahdessa ja Ristinummellea. Lapsuuden ja nuoruuden koti oli Ylistarossa.

– Lapsuuden ja nuoruuden paikkakunnat jättivät kyllä jälkensä. Minusta on löydetty pohjalaista ihmistä. Ehkä juuri sinnikäs tekeminen on sitä pohjalaisuutta, Juha Tapio pohtii.

Täydellä sydämellä

Muusikko nauttii täydellä sydämellä työskentelystä bändin kanssa sekä yhteisöllisyydestä, jonka voi kokea keikoille tulevan yleisön kanssa. Hän lauloi äskettäin suuresti fanittamansa Suomen jalkapallon A-maajoukkueen eli Huuhkajien kiitosjuhlassa Helsingissä.

– Minulle tuli aivan ihana fiilis maajoukkueen taustajoukkojen suhteen. Keskustelin kymmeniä vuosia maajoukkueen fysioterapeuttina työskennelleen Gene Keurulaisen kanssa. Hänen pitkäaikainen unelmansa toteutui ja pitkä työ palkittiin.

Juha Tapio pelaa itsekin jalkapalloa. Laulaja liikkuu myös muilla tavoin ja pitää itsensä kuosissa.

– Tulin juuri salilta, ja illalla menen nyrkkeilemään, hän kertoo.

Virtaavat sävelet

Juha Tapion itse tekemät laulut, kuten Mitä silmät ei nää ja Ohikiitävää, ovat soineet monen suomalaisen sydämeen ja tietoisuuteen. Miehen runosuoni ei ole ehtymässä, vaan sävelet ja sanat virtaavat yhä hänen kauttaan.

– Kaksi laulua on valmiina ja lisää on tulossa. Alkujaan ajattelin, että julkaisen nämä kaksi laulua ensi vuonna, mutta en tiedä maltanko odottaa. Aika näyttää.

Vaikka Juha Tapio on pesunkestävä urheilumies, häntä kiehtoo myös kulttuuri laajemmin esimerkiksi kuvataiteessa. Kirjoja Juha Tapio on lukenut ikänsä kaiken.

– Luovuus ja itseilmaisu on ihmiselle tärkeää, tapahtuu se sitten kulttuurin tai urheilun alueella. Minulle luovuus ilmenee vahvimmin laulujen teossa, hän kertoo.

Hannu Ranta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka