Uutiset

Keikka-apu jätti jäähyväiset

Marina Sippus (oik.) oli Keikka-avussa kouluttamassa Vaasaan myös vapaaehtoisia Kulttuuriluotseja. Kuva: Raija Koivisto
  • Vaasa

Pohjanmaan Yhdistysten Keikka-avun vapaaehtoistoiminta loppui alkuvuoden aikana, kun toiminta ei saanut jatkorahoitusta. Arjen apua ja toiminnassa mukana olleita vapaaehtoisia on siirretty Keikka-avun päättymisen jälkeen Vaasan alueen muille vapaaehtoistoimijoille.

– Apua arkeen ja erilaisia vapaaehtoistehtäviä voi nyt saada esimerkiksi SPR Vaasan suomalaiselta osastolta, Röda Korsets Hjälpringiltä ja Vaasan suomalaisesta seurakunnasta, kertoo Keikka-avun koordinaattorina työskennellyt Marina Sippus.

Arvokasta työtä

Keikka-apu toimi kaikkiaan seitsemän vuoden ajan. Sippus muistelee menneitä vuosia hyvillä mielin.

– Olen saanut kunnian tavata ja oppia tuntemaan paljon uusia ihmisiä. Suurin osa Keikka-avun autettavista oli vuosien aikana ikäihmisiä, joiden kanssa on naurettu ja itketty ja jaettu elämäntarinoita, sanoo Sippus.

– Se tunne on uskomaton, kun on vuosien aikana pystynyt auttamaan, löytämään ratkaisuja, lohduttamaan ja antamaan toivoa avuntarvitsijoille, hän lisää.

Sippus haluaa kiittää myös Keikka-avun vapaaehtoisia, jotka olivat toiminnassa kullanarvoisia. Jokaisella oli jotain annettavaa.

– Vapaaehtoiset tekivät arvokasta työtä ja antoivat sisältöä monen yksinäisen elämään. En voi sanoin kuvata, miten paljon tulen kaipaamaan kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet mukana Keikka-avussa. Toivon heille kaikkea hyvää elämään, hän sanoo.

Apuna arjessa

Sippus on tehnyt järjestötyötä vuodesta 2014 ja ollut itsekin vapaaehtoistoiminnassa mukana parisenkymmentä vuotta. Vaikka Keikka-apu loppui, Sippus jatkaa edelleen järjestötyön parissa Pohjanmaan Yhdistysten järjestöassistenttina.

– Apuna arjessa on nyt Sinnedit.fi, johon järjestöt voivat rekisteröityä ilmaiseksi ja ilmoittaa sen kautta tapahtumia ja toimintaansa. SinneDit auttaa ihmisiä löytämään itselleen mielekästä tekemistä ja tukea elämään, kuvailee Sippus.

Sippuksen mukaan SinneDitin kautta ihmiset voivat myös tutustua Pohjanmaan alueen yhdistyksiin ja kokea yhteisöllisyyttä.

– Korona on vaikuttanut paljon ihmisten liikkumiseen ja osallistumismahdollisuuksiin. SinneDitin ja koko Toimeksi.fi-verkoston kautta voi kuitenkin löytää sisältöä elämään ja osallistua mukaan esimerkiksi mielenkiintoisiin etätapahtumiin, hän sanoo.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka