Uutiset

Kaupunginorkesterin tärkeä tukija

Marjatta Larimo toimii Vaasan kaupunginorkesterin kannatusyhdistys Bravon puheenjohtajana. Hän haluaa houkutella klassisen musiikin pariin uusiakin kuulijoita. Kuva: Pia Timberg
  • Vaasa

Vaasan kaupunginorkesterin kannatusyhdistys Bravo juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Yhdistyksellä menee harvinaisen hyvin, sillä siinä missä monet yhdistykset kärsivät jäsenpulasta, Bravolla ei sellaista huolta ole.

– Meillä on 150 jäsentä, ja määrä on kasvussa. Yhdistyksellä on erilaisia jäsenetuja sekä yhteisiä tapahtumia, esitelmiä ja tapaamisia. Lähiseuduille ja vähän kauemmaskin suunnatut konserttimatkat ovat hyvin suosittuja, yhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Larimo kertoo.

Yhdistys luo kontakteja konserttiyleisön ja kaupunginorkesterin välille ja edistää eri tavoin konserttimusiikin harrastamista.

– Jäsenet toivovat nykyisen toiminnan lisäksi esimerkiksi pääsyä kaupunginorkesterin harjoituksiin. Sellaista toimintaa on jo muissa kaupungeissa, ja ehkä se olisi toteutettavissa, Larimo pohtii.

Taloudellinen tukija

Bravon yksi tärkeimmistä tehtävistä liittyy kaupunginorkesterin toiminnan taloudelliseen tukemiseen.

– Hankimme rahoitusta erilaisille projekteille ja tapahtumille. Esimerkiksi lapsille suunnatut konsertit ja musiikkiin liittyvät luennot ovat sellaista orkesterin toimintaa, jota tuemme taloudellisesti, Larimo sanoo.

Yhdistys hakee säätiöiltä ja rahastoilta apurahoja. Lisäksi rinnalle on otettu uudenlainen rahoituksen hankintamuoto.

– Orkesterin toimintaa on mahdollista tukea myös lahjoittamalla rahaa yhdistyksellemme. Lahjoitusvarat menevät sijoitusrahastoon, jota käytämme tarpeiden mukaan. Tämä on melko uusi kulttuurialojen rahoitusmuoto, Larimo kertoo.

Uusia tuulia

Kannatusyhdistyksen juhlakonsertti pidettiin viime viikolla. Ensi vuonna yhdistyksessäkin puhaltavat uudet tuulet.

– Kaupunginorkesterin uudeksi intentendentiksi valittu Mia Huhta aloittaa työssään alkuvuodesta. Yhdistyksemme tekee tiivistä yhteistyötä niin orkesterin kuin intendentinkin kanssa, ja odotamme innolla tulevaa, Larimo iloitsee.

Myös Wasa Stationin uusi konserttisali siintää jo mielessä.

– Sinne pitäisi jo varata pääesiintyjää, sillä monien esiintyjien kalenterit ovat pitkälle varattuja.

Puheenjohtaja itse käy kaikenlaisissa konserteissa, mutta nimenomaan klassisen musiikin pariin Larimo haluaa houkutella uusiakin kuulijoita.

– On hienoa, että ihmiset pääsevät toimintamme kautta tuntemaan musiikkia ja orkesteria. Kaikesta ei klassisessakaan musiikissa tarvitse tykätä, mutta usein klassinen musiikki yllättää hyvin positiivisilla tavoilla, Larimo toteaa.

Pia Timberg

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka