Katto-Kassinen opettaa, mikä elämässä on tärkeintä

Näytelmä kertoo itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tuntevasta pojasta, joka toivoo itselleen koiraa, mutta saakin seurakseen anarkistisen Katto Kassisen.

Näin kuvaa ohjaaja Seppo Välinen lähtöasetelmaa musiikkinäytelmä Katto Kassisessa, jota esitetään Vaasan kaupunginteatterin isolla Romeo-näyttämöllä kevään ajan.

Katto Kassinen on ruotsalaisen lastenkirjailija Astrid Lindgrenin luoma hahmo, jonka seikkailuista on julkaistu neljä kirjaa, ja joiden pohjalta Steffan Götesman on käsikirjoittanut näytelmän.

Tarinan lähtökohta on hieman ankea, mutta selässään olevan potkurin avulla lentelevän Kassisen ilmaannuttua paikalle poikaan, jota kutsutaan pikkuveljeksi, tulee liikettä ja hänen elämässään alkaa tapahtua muutoksia.

– Tavaralla ja rahalla ei ole niin paljon merkitystä, vaan yhdessä ololla, ystävillä ja maailman jakamisella sekä rakastamisella, Välinen kuvailee tarinan ydinsisältöä.

Vaativaa näyttämötekniikkaa

Näytelmä alkaa harmaasta arjesta.

– Kassisen tulon myötä lavalle ilmestyy konkreettisestikin enemmän värejä, lavastaja Maria Antman kertoo.

Näyttämöllä on suuri pyörivä lavastus, joka kuvaa kotia ja sen huoneita, sekä tietenkin lentävän Katto Kassisen ominta aluetta eli kattoja ja niiden yläilmoja. Antmanille näytelmä on yksi suurimmista hänen kohdalleen osuneista lavastuksista.

– Olemme käyttäneet paljon isoja rakenteita ja kaikenlaisia kikkailuja, jotka ovat vaatineet kovan työpanoksen koko henkilökunnalta.

Tekniset haasteet liittyvät lentämiseen, sekä Kassisen itsensä ja hänen ja pojan yhteisiin hetkiin yläilmoissa. Vaikka Lindgrenin sadut ovat olleet ja ovat edelleen suosittuja niin teatterin kuin elokuvankin puolella, Katto Kassista ei ole juurikaan nähty teattereissa ehkä juuri lentämiseen liittyvien haasteiden vuoksi.

Kassista esittävä näyttelijä Toni Ikola joutuu esityksessä useita kertoja korkealle teatterin yläosiin.

– Aluksi olisin halunnut vain alas, mutta pikkuhiljaa siihen tottui, Ikola sanoo.

Aikakausien sekoittumista

Lindgren sijoitti Kassisen tapahtumat 1950-luvun perheeseen ja sen ajan maailmaan.

– Me halusimme tuoda mukaan myös nykyaikaa, ja näytelmässä sekoittuvat eri aikakaudet monella lailla, Välinen kertoo.

Esimerkiksi näytelmän musiikissa liikutaan erityisesti hip hopin historiassa 1990-luvulta tähän päivään.

– Otin kappaleiden työstämisessä huomioon musiikkityylejä eri ajoilta, musiikin tuottamisesta vastannut Mikko Tamminen kertoo.

Hän on tuotannollisesti viimeistellyt kapellimestari Sauli Perälän sovittaman musiikin, jonka ovat alun perin säveltäneet Georg Riedelin, Staffan Götesmanin ja Anders Berglund.

Näytelmän lyhyissä otoksissa musiikki kuulostaa todella hyvältä ja näytelmä etenee hienolla tempolla. Juonen päästä saa hyvin nopeasti kiinni. Kassisen ja pikkuveljen suhteessa näkyy Lindgrenin alkuperäistarinoille tuttua huumoria ja vastakohtaisuuksien särmää ja yhteentörmäyksiäkin.

Pikkuveljen rooleisssa vuorottelevat Silas Lorenz ja Linus Granfors ja molemmat vaikuttavat oivilta valinnoilta ja juuri sopivan ikäisiltä. Ensimmäistä kertaa Vaasan kaupunginteatterissa nähtävä näytelmä on herättänyt suurta kiinnostusta jo ennakkoon ja vapaita lippuja löytyy enää viiteen näytökseen.

– Jos tämän haluaa nähdä, kannattaa varata liput nopeasti, myyntipäällikkö Mari Omars vinkkaa.

Pia Timberg

>>>>>>> Stashed changes