Junnuliigassa riitti vilskettä ja vilinää

Keskiviikkona oli vilinää ja vilskettä Elisa Stadionilla, jossa käynnistyi vuoden ensimmäinen Junnuliigan pelipäivä. Vaasan Palloseuran järjestämässä tapahtumassa sää oli puolipilvinen, mutta sateen uhkaa ei ollut.

Kentällä parveili sadoittain iloisia lapsia ja aikuisia. Riemu oli ylimmillään, kun monet jalkapallopelit saatiin käyntiin yhtä aikaa ympäri stadionia. Lisätunnelmaa tapahtumaan toivat myyntipisteet ja pomppulinna.

Suuri vastuu

Junnuliigan koordinaattorina toimii tänä vuonna Tommi Helminen.

– Olen tässä roolissa ensimmäistä kertaa. Aiemmin olen käynyt lähinnä vain kuvaamassa, mutta nyt rooli on kasvanut, kun on vastuu koko tapahtumasta muiden työntekijöiden kanssa, Helminen kertoo.

Olkoonkin, että järjestelyvaiheessa tuli vastaan muutamia yllätyksiä, ehti Helminen lopulta jäädä hetkeksi myös katsomaan pelejä. Tapahtuma sujui mallikkaasti ja ongelmatilanteilta vältyttiin.

– Vuoden ensimmäinen Junnuliiga-tapahtuma on mennyt hyvin. Järjestelyt saatiin valmiiksi hyvissä ajoin. Välillä ilmeni tehtäväksi uusia juttuja, mutta kun kello löi viisitoista yli viisi, pelit alkoivat joka kentällä ja kaikki oli kunnossa, koordinaattori iloitsi.

Kaikki tervetulleita

Junnuliigaan pääsevät tänä vuonna osallistumaan vuosina 2012-2016 syntyneet pojat ja tytöt. VPS:n lisäksi joukkueita on mukana FC Sportista, FC KoMusta ja I-JBK:sta.

Kaikki jalkapallosta kiinnostuneet lapset perheineen toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi Junnuliigan tapahtumiin.

– Seuraavaan tapahtumaan voi tulla mukaan laittamalla minulle ensin sähköpostia tai soittamalla. Laitetaan sitten homma kuntoon ja etsitään oikea joukkue. Tänne ovat kaikki tervetulleita milloin vain eli mukaan voi hypätä mukaan lennostakin, Helminen sanoo.

Ilmoittautuneet lapset jaetaan iän perusteella isojen ja pienten ryhmiin. Pienten peleissä pelataan pieniin maaleihin, kun taas isot pelaavat vähän isommalla kentällä.

Ikäryhmien sisällä joukkueet muodostetaan asuinalueiden perusteella, joten junnut pääsevät pelaamaan lähialueidensa pelaajien kanssa. Tytöt voivat pelata joko tyttöjen pelejä tai halutessaan myös oman lähialueensa poikien kanssa.

Helmisen yhteystiedot sekä lisätietoja ottelutapahtumista ja harjoitusaikatauluista löytyy VPS Junioreiden nettisivuilta.

Niko Tykkyläinen