Juhannuksen kova rokkikattaus

Juhannuksena Vaasassa nähdään kovia kansainvälisiä bändejä, kun Lisää Löylyä -festivaali kokoaa rokkikansan WsAreenalle perjantaina ja lauantaina. Neljännen kerran järjestettävän tapahtuman vetonauloja ovat brittibändi Slade, saksalainen Bonfire ja suomalainen Battle Beast.

– Aloitimme bändien etsimisen jo heti viime juhannuksen jälkeen, kertoo tapahtuman järjestäjä Ari Rintamäki.

Rintamäen mukaan Slade taitaa olla suurin nimi, joka Vaasassa nähdään tänä kesänä. Slade on myynyt 60-luvulle asti ulottuvan historiansa aikana yli 50 miljoonaa levyä. Muun muassa Kiss-yhtye on maininnut Sladen suurimmaksi vaikuttajakseen.

– Maailmassa ei ole montaa sellaista bändiä, joka on myynyt noin paljon levyjä. Kun olin nuori, en voinut edes kuvitella, että he tulisivat joskus Vaasaan, Rintamäki sanoo.

WsAreenan lavalla nähdään myös Sladen kaksi perustajajäsentä, rumpali Don Powell ja laulajakitaristi Dave Hill.

– Dave Hill on edelleen samanlainen vilpertti, kun hän oli nuorena, Rintamäki tietää.

Juhannusaattona lavalle nouseva saksalainen rokkiyhtye Bonfire ei ole koskaan aiemmin esiintynyt Suomessa.

– Heillä on ollut Euroopassa paljon ykköshittejä. Laulajalla on aivan mahtava ääni, ja heitä ollaan tulossa katsomaan ympäri Suomea, Rintamäki hehkuttaa.

Lauantain pääesiintyjänä nähdään puolestaan Battle Beast, jonka kaksi studioalbumia ovat nousseet Suomen albumilistan kärkeen. Bringer of Pain kipusi Saksan listalla sijalle 14.

WsAreenan lavalla nähdään juhannuksena myös vaasalais-ruotsalainen Shock Tilt, Europen kitaristina tunnettu Kee Marcello, ruotsalainen melodista metallia soittava Dynazty, kotimainen Arion sekä paikalliset Parazetamol, The Nipples sekä André Linman.

Lisää Löylyä -festivaali järjestetään WsAreenalla. Tapahtuma-alueella on myös ruokapisteitä. Rintamäen mukaan edes sateinen sää ei haittaa menoa.

– Tämä on aikuisten festivaali, jonne ei tarvitse tulla kumisaappaat jalassa, Rintamäki sanoo.

Festivaalin kävijämäärä on kasvanut joka vuosi.

– Olemme taas edellä viime vuotta. Joka vuosi kävijämäärä on noussut 30–40 prosenttia, Rintamäki kertoo.

Lisää Löylyä -festivaali järjestetään WsAreenalla Varastokadulla juhannusaattona 21.6. ja juhannuspäivänä 22.6. kello 16–02.

Jaakko Jokela