Hutilaukaus teki reiän hinkkiin - maito suihkusi pitkin tietä

Purola kuului aikoinaan Sepänkylän saareen, josta oli vesiyhteys Vanhaan Vaasaan aina 1920-luvulle asti. 1500-luvulla noin puoli kilometriä leveän saaren ympärillä oli hyvät kalastusvedet ja vesistö toimi tärkeänä kulkureittinä alueen ihmisille.

Viime vuoden lopussa julkaistussa kyläkirjassa Bodbäckistä Purolaksi avataan alueen kehitysvaiheita pitkälti ihmisten muistikuvien ja kertomusten kautta.

Kirjan kyläyhdistyksen historiatoimikunnan kanssa toimittanut vaasalainen Kirsti Melin haastatteli kirjaa varten parin vuoden aikana vanhoja ja nykyisiä purolalaisia.

– Lisäksi vietin lukemattomia tunteja lukemalla pöytäkirjoja Vaasan kaupungin keskusarkistosta sekä Mustasaaren kunnan arkistosta.

Purola kuului pitkään Mustasaareen ja se liitettiin Vaasaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen kuntaliitos tehtiin vuonna 1935 ja toinen vuonna 1973. Pitkään kylä oli jakautunut kahtia kahden eri kunnan alueelle.

Hyvä yhteishenki

Kirja tuo esiin kyläläisten yhteisöllisyyden ja hyvän yhteishengen, joiden avulla kylässä on saatu paljon aikaan. 1970-luvulla rakentajat joutuivat esimerkiksi itse kaivamaan tonteilleen vesi- ja likakaivot, kuokkimaan tiet ja pitämään ne kunnossa.

– Mustasaari ei tuolloin investoinut Purolaan, eikä Vaasakaan tehnyt mitään ennen kuin alue liitettiin kaupunkiin. Kun 1950-luvullakin oli kallista rakentaa, ihmiset kertoivat, että silloin kyläläiset ottivat paljon vuokralaisia rahoittaakseen rakennusprojektejaan.

Tavallisessa omakotitalossa saattoi olla neljät vuokralaiset, olohuonekin saatettiin vuokrata. Silloin oma perhe asui keittiössä.

– Vuokratulot olivat pitkään verovapaata tuloa, joten vuokratuloilla ihmiset saivat hyvin rahoitettua lainojaan. Samaan aikaan oli kova pula vuokra-asunnoista. Heti, jos huoneesta oli verhot pois, tuli joku tiedustelemaan, onko tyhjää huonetta vuokralle.

Kirjaprojekti sai alkunsa, kun Purolan kyläyhdistyksessä ehdotettiin kyläkirjan tekoa,

– Nyt vielä löytyy ihmisiä, jotka muistavat kylän vaiheita 1940-1950 -luvuilta. Pohdimme hallituksen kokouksessa, että alueen asukkaita voisi kiinnostaa, minkälaista siellä on aiemmin ollut, Purolassa yli 25 vuotta asunut Melin sanoo.

Keskellä kylää paukkui

Yksi erikoisuus kylässä säilyi aina vuoteen 1987 asti. Kylän keskellä oli siihen asti ampumarata. Varsinkin viikonloppuisin siellä kävi erään kylän asukkaan mukaan aikamoinen pauke.

– Yksi rouva sanoi aina pelänneensä pyykkinarulle mennessään, että sinne osuu harhaluoti. Niitä tuli silloin tällöin. Vieläkin joidenkin rakennusten seinissä näkyy osumajälkiä, Melin kertoo.

– Kylässä kulkee tarina naisesta, joka oli pyörällä hakenut maitoa ja pyöräillessään kotiin ampumaradan takaa, paukku kimposi maitohinkkiin ja maito suihkusi pitkin tietä, hän lisää.

Ennen vuotta 1964 sotilaatkin kävivät ampumassa kivääriradalla, joka oli 300 metriä pitkä. Eräs kylän asukas muistelee kirjassa, että ampumakoppien takana oli aikoinaan kanala. Kanoja oli kuollut ja ne olivat munineet nahkamunia, kun radalla oli ammuttu.

Kyläyhdistys ajoi Paukkulan siirtämistä pois keskeltä tiheästi asutettua kylää. Ammunta loppui lopulta pitkän oikeustaistelun jälkeen korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

– Muutama kylän mies kertoi, ettei ampuminen heti loppunut siihenkään. Paikalle hälytettiin poliisitkin useampaan kertaan, ennen kuin pauke lopulta hiljeni.

Kirjan voi tilata Purolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Peter Remahlilta numerosta 050 526 2802 tai sähköpostitse osoitteesta remahl@icloud.com.

Katja Lahti