Energinen ja ajankohtainen Kuntsin juhlanäyttely

Ensimmäinen huomio Kuntsin Säätiön 50-vuotisjuhlanäyttelyssä Kuntsin modernin taiteen museossa on se, miten tuoreelta vuonna 1970 perustetun säätiön taidekokoelma edelleen näyttää.

Näyttelyn kuratoinut säätiön asiamies, museonjohtaja emerita Anne-Maj Salin on valinnut ensimmäisenä kävijää vastaantulevalle otsikkoseinälle toimivan ryhmäkattauksen kansainvälistä taidegrafiikkaa 1960-70-luvuilta.

Näkymä voisi olla nykytaiteen näyttelystäkin.

– Säätiön tavoitteena on aina ollut esitellä taiteen ajankohtaisuutta ja olla julkinen nykytaiteen kokoelma, säätiön puheenjohtaja Markku Lumio sanoo.

Kuntsin kokoelma on ensimmäinen Suomessa pysyvästi julkisesti esillä ollut nykytaiteen kokoelma. Sen ensimmäinen kotipaikka oli Vaasan kauppaoppilaitos vuodesta 1970 lähtien 1990-luvulle asti.

– Kokoelma tulee olemaan nimikkomuseossaan esillä joka kolmas vuosi. Säätiö katsoo nyt tulevaisuuteen ja haluaa olla vahva vaikuttaja Suomen kuvataiteen kentällä, Lumio painottaa.

Ensi kertaa esillä

Juhlanäyttely levittäytyy museon molempiin kerroksiin kiinnostavan vaihtelevana ja erityisen energisenä. Kokoelman painopistealue on 1960-80-lukujen taiteessa.

– Mukana on kokoelman ikoneja kuten Andy Warhol, Marjatta Tapiola ja Kain Tapper. Mutta kolmasosa näyttelyn teoksista on sellaisia, jotka eivät ole olleet joko ollenkaan tai lähes pariinkymmeneen vuoteen esillä, Anne-Maj Salin sanoo.

Näyttely kuten kokoelmakin on monin tavoin ajankohtainen edelleen. Voisi jopa sanoa, että erittäin tarpeellinen ja tärkeä meidän aikanamme.

– Teosten yhteiskunnalliset aiheet, luonnonkatastrofit, talouskriisit, yksinäisyys ja köyhyys ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin aikoinaan ja joissain töissä teemat ovat hyvinkin kantaaottavia, Salin sanoo.

Hän muistuttaa kuitenkin, että Kuntsin kokoelmaa leimaa erityisen vahvasti esteettisyys ja harmonia, mikä tulee hyvin esiin näyttelyssä.

Kantaaottavat aiheet eivät ole kaikki välttämättä äänekkäästi esillä, vaan kritiikki löytyy teoksista hienovaraisempina, ehkä hiljaisinakin elementteinä ja läsnäoloina. Tämä tekee näyttelystä entistä kiinnostavamman.

Elävä kokoelma

Kuntsin säätiön juhlanäyttely oli aiemmin viime vuonna esillä Helsingin Taidehallissa, kokoelman keräilijä Simo Kuntsin kotikulmilla. Kuntsille näyttely jatkoi isompana, reilu 140 teosta käsittävänä kokonaisuutena.

Säätiö tuottaa näyttelyitä myös muualle ja Kuntsin kokoelman kartuttamista jatketaan edelleen.

– Juha Tammenpää lahjoitti juuri 12 keskeistä grafiikantyötään kokoelmaamme. Lisäksi saimme viimein paikan päälle tähän näyttelyyn vuonna 2014 tehdyt kokoelmahankinnat Kuutti Lavoselta, Anne-Maj Salin iloitsee.

Pia Timberg