”Eivät nämä ole Vepsun hautajaiset”

Sunnuntaina Hietalahden stadion hiljeni täysin, kun Vaasan Palloseuran tippuminen liigasta oli varmistunut. Katsojat tuijottivat epäuskoisina kentälle, jossa osa pelaajista murtui kyyneliin.

Kentän laidalla seisoi mies, jolla on VPS:n logo takin lisäksi syvällä sydämessään.

– Olin asennoitunut siihen, että näin tässä voi käydä. Olen aika herkkä ihminen, mutta ei minulta kyyneltä kuitenkaan tullut, sanoo Vespun joukkueenjohtaja Jouko Jokinen.

69-vuotias Jokinen on nähnyt joukkueen ylä- ja alamäet, sillä hänellä on takanaan Vepsun paidassa yhteensä 936 ottelua, joista 253 pelaajana kausina 1968-1981 ja loput joukkueenjohtajana.

– Kyllähän Vepsu on minulle kaikki kaikessa. Se on ollut meidän perheen juttu kautta aikojen. Tytär on ollut Vepsun toimistossa kohta kaksikymmentä vuotta töissä, toinen tytär ja vaimo ovat myyneet lippuja peliin ja poika on ollut aikanaan Vepsun hieroja ja huoltaja, Jokinen muistelee.

Lisäksi toinen hänen tyttäristään toimii VPS:n 07 junioreiden joukkueenjohtajana ja joukkueessa pelaa tytön poika.

– Perhe ja VPS, ei tässä elämässä muuta ole, Jokinen her kistyy.

Kaikki sanattomia

Sunnuntain ottelun jälkeen hiljaista oli myös Vepsun kopissa.

– Pelaajat olivat sanattomia, valmentajat olivat sanattomia, kapteeni oli sanaton, joukkueenjohtaja oli sanaton. Ei sitä oikein tiedä, mitä sanoisi ja millä tavalla lohduttaisi.

Moni pelaaja menetti tippumisen myötä työpaikkansa tai ainakin palkkapussi pienenee, mikäli pelit jatkuvat ykkösessä.

– Sopimukset päättyvät lokakuun lopussa ja toivottavasti parhaimmat pelaajat jatkavat. Kyllä tällä joukkueella pitäisi hyvin ykkösessä pärjätä, Jokinen uskoo.

Mystinen alamäki

Jokinen oli mukana myös syksyllä 2002, kun VPS edellisen kerran tippui liigasta.

– Silloin oli vastaava sarjasysteemi, jossa oli ylä- ja alaloppusarja. Ykkösessä en ollut joukkueenjohtajana, mutta palasin takaisin, kun noustiin kaudeksi 2006.

Heinäkuussa 2017 VPS oli liekeissä ja taisteli hienosti tanskalaista jättiseuraa Bröndbytä vastaan Eurooppa-liigan karsinnassa.

– Pelattiin hyvät europelit ja sen jälkeen lähti alamäki. Se on jännä juttu. Tänä vuonna voitettiin kaksi peliä, onhan se katastrofi. Ansaitsimme tämän ja kaikkien pitää katsoa peiliin, Jokinen sivaltaa.

Hän kuitenkin samalla muistuttaa, että tämä oli VPS:n historiassa pisin yhtäjaksoinen ajanjakso liigassa.

– Sanoin pojille, että vuonna 1981 pelasimme kolmosessa Laihian Kimmoa vastaan, ettei nämä mitkään Vepsun hautajaiset ole. Aina on tultu takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Liiganousu kiikarissa

Joukkueenjohtajien välillä on suuri kunnioitus. Helsingin Jalkapalloklubin joukkueenjohtaja Markku Peltoniemellä otteluita kentällä ja kentän laidalla on jopa Jokista enemmän.

– Sitten taitaa olla pitkä rako meidän jälkeen. Kun HJK täytti sata vuotta, niin Markku toi minulle heidän numeroidun kristallipystin. Se oli hieno kunnianosoitus.

Sunnuntain ottelun jälkeen Jokinen sai ensimmäisen tsemppiviestin FC Interin joukkueenjohtaja Jani Meriläiseltä. Jokisella päättyy nyt 25. kausi Vepsun joukkueenjohtajana.

– Kyllä minä autan, eikä tässä kirvestä kaivoon heitetä. Jos ei nousta ensi vuonna, sitten seuraavana tai sitä seuraavana. Kun Vepsu täyttää viiden vuoden päästä sata vuotta, sitten ainakin pitäisi pelata liigassa, Jokinen naulaa.

Jaakko Jokela