Cittarin pullomylly nielee kerralla säkillisen pulloja

Pullomyllyksi kutsuttu R1-palautusautomaatti nielee jopa sata tölkkiä tai muovista juomapulloa kerralla vain muutamassa sekunnissa. Suomen pohjoisin Tomran R1 -palautusautomaatti sijaitsee Vaasan Kivihaan Citymarketissa. Se otettiin käyttöön joulukuussa.

Uutuusautomaatteja on Suomessa nyt toistakymmentä S-marketeissa, Prismoissa ja Citymarketeissa. Koko maan ensimmäinen laite asennettiin Vantaalle elokuussa.

– Mietimme automaatin hankkimista asiakkaan näkökulmasta eli että mikä on ostoksilla käynnissä usein toistuva mutta ei niin miellyttävä asia. Nyt automaattiin voi kaataa koko säkillisen pulloja ja tölkkejä ilman, että niitä tarvitsee enää nostella niin, että kädet likaantuvat, Kivihaan Citymarketin kauppias Tom Hautakangas kertoo.

Pullomyllyn kautta kulkee jo 75-80 prosenttia marketin pullonpalautuksista.

– Automaatin asennuksen ja käyttöönoton jälkeen pullopalautuksien määrämme on noussut 64 prosentilla, Hautakangas sanoo.

Ei lasipulloja

Pullomyllyyn ei voi laittaa lasisia pulloja. Hautakankaan mukaan ainoat häiriöt, joita automaatissa on tullut, ovat johtuneet juuri lasipullojen tai roskien päätymisestä myllyn kitaan.

Suomessa palautettiin vuoden 2019 aikana 1,9 miljardia juomapakkausta. Viime koronavuoden virallisia tilastoja palautusten määrästä ei ole vielä käytettävissä.

Palautusjärjestelmien valmistajan Tomran markkinointi- ja viestintäpäällikön Hanne Suomalaisen mukaan pelkästään Tomran automaattien kautta palautettiin vuonna 2020 noin 1,55 miljardia juomapakkausta.

– Se tarkoittaa 7,3 prosentin nousua Tomran automaattien osalta edelliseen vuoteen verrattuna, hän sanoo.

Virpi Niemistö