Uutiset

Aito vaasalainen pesisjuttu

B-tyttöjen ykköskärki Eena Rintamäki pyrkimässä kentälle maanantain kotiottelussa Kempeleen Kiriä vastaan. Kuva: Jaakko Jokela
  • Vaasa

Mailattarien nais- ja tyttöpesisjoukkueet pääsevät tositoimiin kesäkuun aikana. Ykköspesistä pelaava naisjoukkue pelaa ensimmäisen kotipelinsä keskiviikkona 24. kesäkuuta Tyrnävän Tempausta vastaan.

– Koronan vuoksi kausi alkaa myöhemmin, joten sarjajärjestelmää on muokattu vähän lyhemmäksi, kertoo Mailattarien puheenjohtaja Miia Äkkinen.

Mailattarien valmennusosaaminen on vaasalaista laatua, sillä mukana on entisiä Vaasan Mailan pelaajia. Pelinjohdosta vastaa Pekka Mäntymaa ja fysiikka- ja lajivalmennuksesta Jukka Mannila. Valmennustiimissä ovat mukana myös Sami Rintamäki, Petri Heikkinen sekä Jussi Harju.

– Nyt tämä tuntuu ensimmäistä kertaa aidolta Vaasan yhteiseltä pesisjutulta, Äkkinen sanoo.

Pitkäjänteistä juniorityötä

Vaasassa on tehty tyttöpesiksen eteen jo vuosia määrätietoista työtä. Pitkäjänteisen työn tulos näkyy esimerkiksi siinä, että B-tytöt pelaavat Tyttöjen Superpesistä ja C-tytöt osallistuvat SM-karsintasarjaan.

Mailattarien tämän hetken edustusjoukkue rakentuu pääosin oman juniorimyllyn pelaajien varaan ja moni pelaajista pelaa tälläkin kaudella niin edustusjoukkueessa kuin B-tytöissä.

– Meillä on useampi pelaaja, joilla on iso rooli niin naisten edustuksessa kuin B-tytöissä. On upeaa nähdä, että omat kasvatit nousevat mukaan aikuisten peleihin ja ottavat isoa roolia myös siellä, Äkkinen sanoo.

Mailattarien B-tyttöjen kausi alkoi jo kahdella kotiottelulla sunnuntaina sekä maanantaina. Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 25. kesäkuuta Oulun Lipon junioreita vastaan.

Yhteistyöstä voimaa

Pelkkään vaasalaiseen osaamiseen tuijottaminen ei kuitenkaan ole järkevää, sillä maakunnassa hyvää pesisosaamista on vaikka millä mitalla.

Mailattarilla on yhteistyösopimus Suomensarjaa pelaavan Ylistaron YKV:n sekä Superpesistä pelaavan Lapuan Virkiän kanssa.

– Talvella kärkipään pelaajamme ovat päässeet kerran viikossa harjoittelemaan Virkiän Superpesisjoukkueen kanssa. Tämä on hienoa alueellista yhteistyötä, joka on nyt viety ihan uudelle tasolle, Äkkinen iloitsee.

Yhteistyösopimukset mahdollistavat sen, että Mailattarien pelaajat voivat käydä hakemassa isompaa roolia Ylistarosta tai päästä kokeilemaan siipiään Lapualle, joka on yksi Suomen kovimmista naispesisseuroista. Vastavuoroisesti Mailattaret voivat saada pelaajia rinkiinsä niin Lapualta kuin Ylistarosta.

Jaakko Jokela

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka