Aiemmin kyläiltiin enemmän

Pohjalainen kyläily ja kahvittelukulttuuri oli ennen vanhaan toisenlaista kuin nykyään. Varsinkin naapureiden ja lähellä asuvien sukulaisten luona vierailtiin usein ja vierailuihin liittyi tietynlaista käyttäytymistä.

– Aiemmin piipahdettiin useammin toisten luona. Naapuriin tai sukulaisiin saattoi olla jotain asiaa tai sitten mentiin muuten vain käväisemään ja vaihtamaan kuulumisia, sanoo tutkija Susanne Lagus Stundarsin ulkoilmamuseosta.

Stundarsissa paneuduttiin paikalliseen, 1800-1900-luvun vaihteen kyläilykulttuuriin viime viikon tapahtumapäivänä. Etenkin maaseudun elämä oli työntäyteistä ja siksi kiireistä, mutta kylässä käytiin silti.

– Kyläilyt eivät välttämättä olleet kestoltaan kovin pitkiä. Merkkinä lyhyestä visiitistä oli se, ettei miesten oletettu ottavan hattua pois päästä pöytään käydessään. Vieras oli tullut vain käväisemään, ei jäämään, Lagus kertoo.

Emännän juorumylly

Kahvitteluun liittyi konstikkaitakin tapoja. Emännät halusivat kuulla vierailta juttuja ja juorujakin siitä, mitä kylällä ja muissa taloissa tapahtui. Joskus saattoi olla niinkin, että jotta vieraat saisivat kahvinsa, piti heidän kertoa emännälle ikään kuin vastineeksi näitä juttuja.

– Juttua kuunnellessaan emäntä jauhoi papuja ja mitä mehevämpi juttu, sen paremmin mylly pyöri. Jos juttuja ei herunut, myllykin pysähtyi, Lagus nauraa.

Kursailua ovensuussa

Edelleen elävä kursailuperinne, eli se, etteivät vieraat astu kahvipöytään ensimmäisestä kutsusta, liittyy vanhempaan kyläilykulttuuriin.

– Kun vieras astui sisään, jäi hän ensin ovensuuhun katsastamaan, kuinka kiireiseltä tuvan väki näytti. Mikäli emäntä viittilöi peremmälle, ja alkoi kovastikin jutella, oli se merkki, että tupaan sai astua. Jos oli kiirettä, vieras saattoi toimittaa asiansa nopeasti ovensuusta, Lagus valottaa.

Mikäli kyläily päätyi kahvipöytään, ei siinä ollut välttämättä muuta tarjottavaa kuin kahvia.

– Tavallisiin kyläilyihin ja käynteihin ei useinkaan liittynyt sen kummempaa tarjottavaa. Syömiset kuuluivat varsinaisiin juhliin ja kahvin kanssa tarjottiin silloin yleensä pullapitkoa. Vehnäjauhot olivat harvinaisia ja kalliita, eivätkä ne siksi kuuluneet arkipöytään, Lagus sanoo.

Vanha kakkuresepti Anna Olsonin kirjasta Kokbok för hem och skola II (1905). Kirjaa käytettiin esimerkiksi kouluissa, joissa nuoria naisia koulutettiin työntekijöiksi kaupunkeihin.

Sokerikakku hapanleivällä

5 kananmunaa

106 grammaa sokeria

½ tai 1 osa hapanleipää raastettuna

½ osa vehnäjauhoja

Vähän vaniljaa tai muita mausteita maun mukaan, esim. appelsiininkuorta

Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri kulhossa. Lisää mausteet, raastettu hapanleipä, vehnäjauhot sekä munanvalkuaiset ja vispaa kuohkeaksi vaahdoksi. Laita taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista kakku sopivan kuumassa uunissa ¾ - 1 tunti.

Pia Timberg