Uutiset

Afromikko ei vähästä väsy

Afromikko eli Mikko Kananoja on tullut tutuksi laulajana, lisäksi hän on säveltäjä, sanoittaja ja mikseri. Kuva: Karri Liikkanen
  • Vaasa

Mustasaaresta maailmalle ponnistanut kulttuurin monitoimimies Mikko Kananoja alias Afromikko saapuu nyt kansalaisten tykö uusien laulujen myötä.

Hänet tunnetaan lähinnä ja oikeutetusti soul-miehenä, jonka musiikissa on ajatonta menneiden päivien letkeää keinuntaa.

Afromikko tosin tuo tuoreella pitkäsoittokoosteellaan Afromikko presents: Uusi analogia soulin lisäksi kuunneltavaksi myös muuta, jopa instrumentaalimusiikkia. Levyn kappalekavalkadeista löytyy muiden muassa biisit Soul, Kultakutri mutrusuu, Aliisa, Aikaan ensirakkauden ja Vaasa-Seinäjoki.

Monitoimimies

Vaikka Afromikko on säveltäjä, sanoittaja ja jopa mikseri, laulu lienee yhä se seikka, josta hänet erityisesti tunnetaan. Kolmisen vuotta sitten hän voitti Anssi Kelan järjestämän cover-laulukilpailun ja sai siitä hyvästä palkinnoksi 8900 euron arvoisen kitaran.

– Säveltäminen ja laulaminen, musiikki ylipäätään, on minulla jatkuvaa prosessia. Päässäni soi koko ajan. Nytkin taitaa kymmeniä kappaleita olla tulollaan.

Hän myös valokuvaaja. Mies on tehnyt valokuvaajan töitä muun muassa sanomalehti Pohjalaisessa.

– Levyjen kansia, omia ja toisten, olen viime aikoina kuvannut. Videokuvaus on myös ollut yksi tiuhaan toteutuneista intohimoistani, Afromikko juttuaa.

Eläviä kuvia

Elokuvia Afromikko on katsonut intohimoisesti ikänsä.

– Aika lailla amerikkalaista maailmaa minulla on niissäkin, kokonaisvaltaisesti tehdyt mainiot ja isot draamaelokuvat vaikkapa 1960- ja 1970-luvun maailmasta uppoavat minuun aina, hän kertoo.

Berliinistä ja Los Angelesista tykkäävä Afromikko on viime aikoina saanut soitannollista seuraa muun muassa naisräppäri F:stä sekä artisti Seksikkäästä Suklaasta. Helmikuun loppupuolella Afromikko ystävineen keikkaili Helsingissä, ja keikkakalenteri alkaa jo täyttyä.

– Vaasan vuoro on toukokuun alussa. Jotain Urjalaakin siellä jo on.

Yhtyeensä Colorbluen kanssa Afromikko kolusi Suomessa liki joka kolkan.

– Paljon kappaleita, pitkiä välispiikkejä ja pientä hassuttelua. Hulluttelu ja hassuttelu eivät minulle kovin vaikeita ole. Minua on aina pidetty vähän semmoisena kummajaisena. Tosin Helsingissä on sen verran paljon ihmisiä, etten erotu massasta niin selkeästi kuin Vaasassa.

Hannu Ranta

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka