The Last Dance – parasta juuri nyt

Yllä pitäisi olla taas joku hieno ja vetävä otsikko, mutta tällä hetkellä urheilumaailmassa ei juuri tapahdu mitään. Veikkauksen vedonlyönnissäkin on tarjolla vain Nicaraguan jalkapalloliigaa, Armenian pöytätennistä ja E-urheilua.

Näistä ei juuri kerrottavaa irtoa. Pahoittelut jos tästä listauksesta unohdin jonkun lajin tai maan.

Koronasta löytyy kyllä uutisia. Jalkapallossa HJK:n, HIFK:n ja Gnistanin pelaajien joukkio ovat omatoimisesti kokoontuneet harjoittelemaan useaan kertaan.

Seurat ovat oma-aloitteisesti hyvin pitäneet huolen, ettei seuran puolesta järjestetä ohjattuja harjoituksia, mutta minkäs tekee jos pelaajat itse päättävät lähteä pelaamaan. Onneksi seurat ovat tähän puuttuneet.

Hiljaista elokuuhun

Myös jääkiekon parissa on Korona ollut otsikoissa. TPS:n junioripelaaja on sairastunut, ja samalla kaksi edustusjoukkueen pelaajaa on asetettu karanteeniin, altistuttuaan tartunnoille.

Ilmeisesti kuitenkaan kumpikaan heistä ei ole virusta itselleen saanut. Hyviä uutisia kuuluu myös NHL:stä, missä muutamat sairastapaukset Liigan sisällä ovat jääneet vain tartunnoiksi.

Pahasti näyttää siltä, että sarjoja tai tapahtumia ylipäätään ei voida järjestää ennen elokuuta.

Tämä tarkoittaa sitä että ne sarjat jotka kesällä ehkä voidaan pelata tavalla tai toisella, ei varmasti pysty täyttä kautta mitenkään pelaamaan.

Monet lajiliitot miettivät monenlaisia malleja, miten sarjat voitaisiin edes jollakin tavalla pelata läpi. Joitakin lajeja voidaan ehkä venyttää pidemmälle syksyyn ja alkutalveen, mutta rajansa silläkin on.

Ensi talven sarjat ovat ehkä turvassa, mutta vielä ei kannata senkään suhteen olla varma.

Seuraava jakso

Urheilun puute näkyi omalla tavallaan viikonloppuna. Kaikkien vanhojen uusintojen ja muisteluvideoiden katsomisen sijaan, kaksi suurta voittajaa löytyi urheilun parista kotisohvalle asti.

97-98 Chicago Bullsin kotipallojoukkueen dokumenttitarina The Last Dance ilmestyi Netflixiin, ja saavutti siellä ennennäkemättömän suosion, vaikka 10-osaisesta sarjasta on näytetty vasta alkupään muutama jakso.

Saman teki videoneuvottelulla järjestetty amerikkalaisen jalkapallon kolmipäiväinen varaustilaisuus, mikä keräsi keskimäärin 15,6 miljoonaa katsojaa. yli 37% enemmän kuin vastaava tilaisuus 2019.

Yleensä tulee odotettua aina seuraavaa urheilutapahtumaa, mutta nyt The Last Dance odotuttaa. Jälleen pääsee hetkeksi kurkistamaan Michael Jordanin, Scottie Pippenin, Dennis Rodmanin jne. ajatuksiin ja tunnelmiin. Tulisipa seuraava jakso jo.