Tappioputkessa tuntuu pahalta

Mitä Vepsu jalkapallossa, sitä Sport jääkiekossa. Vaasalaisten ykkösseurat kyntävät tällä hetkellä syvissä vesissä. Vepsu putosi Ykköseen, Sportin onneksi jääkiekkoliiga on suljettu.

Vaasan Sportin tappioputki kasvoi viikonvaihteen pelien jälkeen jo kahdeksan ottelun pituiseksi. Lauantaina tarjottiin jopa voittoa, mutta viimeinen viisiminuuttinen oli liikaa. Kaveri mätti kolme maalia.

Vitsit kotkaleirissä ovat varmasti vähissä, sillä oljenkorret alkavat olemaan vähissä. Joukkuetta vahvistettiin jo maalivahti Steenillä, ja viimeisimpänä vetona KalPasta otettiin paluumuuttaja Ari Gröndahl.

Sarjaa on takana seitsemäntoista kierrosta ja vaasalaiset ovat ottaneet ainoastaan kolme kolmen pinnan voittoa. Henkinen takalukko joukkueessa on nyt pikaisesti avattava.

Puolentoista viikon maaottelutauko tulee vaasalaisten kannalta sopivaan rakoon. Päävalmentaja Pajuluoman on nyt ravisteltava viime kaudella loistaneet, mutta koko syksyn varjojen mailla pelanneet pelaajat hereille.

Näillä pelaajilla mentäneen tämä kausi. Budjetissa tuskin on paljon pelivaraa uusille hankinnoille. Päävalmentajan asemaa ei hallitus ole ainakaan virallisesti kyseenalaistanut. Kalliiksikin valmentajanvaihdos tulisi, sillä Pajuluomalla on sopimus vielä seuraavastakin kaudesta.

Tekninen tyrmäys

Vapaaottelun pyöreä rautahäkki on höyhensarjassakin hurjaa katseltavaa. Vaasassa junnuvuotensa paininut, ja sitä kautta vapaaottelun ammattilaiskehiin siirtynyt Makwan Amirkhani putosi kanveesiin New Yorkissa. Shane Burgos voitti ottelun kolmannessa erässä tuomarin päätöksellä.

Itsekin tuon matsin maksukanavalta katselin, ja ei siinä ainakaan mitään kotiinpäin vetoa tapahtunut.

Olet niin hyvä kuin viimeinen ottelusi näyttää. Amirkhanin saldo vapaaottelun rahasarjoissa on nyt viisi voitettua ja kaksi tappiota.

Somea ahkerasti käyttävä Amirkhani kävi sairaalassa, mutta ei kuitenkaan jäänyt sinne. Englanninkielisessä twiitissä Amirkhani vannoi oppivansa virheistä ja palaavansa rautahäkkiin entistä vahvempana.

Twiitin loppu oli suomeksi ja se kertoi Makwanista kaiken: Ei saa jäädä tuleen makaamaan.