Sarjanousu mainittu

Jalkapallon Ykköstä viime kaudet pelannut Vaasan Palloseura valmistautuu jo täyttä vauhtia uuteen sarjakauteen. Ja uusin valmennuskuvioin. Raitapaitojen valmentajaksi pestattu Jukka Karjalainen on tammikuun alusta asti tutustunut joukkueeseensa.

Treeneissä on käynyt viime vuoden sopimusmiehiä, sekä oman seuran nuorempia junioreja.

Uudet valmentajat

Päävalmentaja Jukka Karjalainen on palkattu Vaasaan 2+2 -vuotisella sopimuksella. Karjalainen valmensi viime kaudella Kakkosessa pelannutta Kultsua.

Valmentajataustaa löytyy pidemmältäkin, sillä kokemusta on karttunut Jarossa sekä Mypassa, joka Karjalaisen kolmen valmennusvuoden aikana nousi Kolmosesta Ykköseen.

Palaset valmentajapuolella alkaa muutenkin olla kohdillaan. Apuvalmentajaksi palkattiin Jussi Nuorela, joka on viimeiset viisi vuotta toiminut FC Interin juniori- ja talenttiryhmissä.

Maaotteluitakin Nuorelalta löytyy parikymmentä, ja ammattilaisvuodet Saksassa, Hollannissa ja Turkissa kertovat, että Nuorelasta löytyy Vepsulle apuja. Nuorela tulee toimimaan myös Kolmosessa pelaavan VPS Akatemian päävalmentajana,

Karjalaisen ja Nuorelan lisäksi valmennusryhmään kuuluvat maalivahtivalmentaja Henri Sillanpää ja fysiikkapuolesta vastaava Kari Salmi.

Juhlavuosi lähestyy

Vaasan Palloseuran satavuotisjuhlia vietetään vuonna 2024. Sarjanoususta on jo puhuttu, ja edustusjoukkueen valmennustiimi antaa siihen uskoa.

Päävalmentaja Karjalaisen teesinä on pelata aktiivista, voittavaa futista. Nousu Veikkausliigaan on sopiva haaste Karjalaiselle.

Maalikuningas Vepsuun

Vepsu kasaa palikoita myös pelikentän puolelle. Tämän viikon uutinen oli Kalle Multasen siirto Vaasaan. Ykkösen kaikkien aikojen maalintekijän kaksivuotinen sopimus antaa uskoa sarjanousun tavoittelussa.

Saman kiteytti myös 98 maalia Ykkösessä laukonut Multanen.”Kyllä mä tänne tulin sen takia, että meillä on joukkue jolla pystyy voittamaan, ja joka pystyy taistelemaan sarjanoususta”.

Palloseuran kausi alkaa helmikuun puolella Suomen Cupin lohkovaiheella. Ykkönen alkaa huhtikuussa.