Pelinappulat vähissä

Ei käy kateeksi Vaasan Palloseuran päävalmentajaksi kesken kauden hypännyttä Christian Sundia. Pelinappulat niin kentällä kuin konttorin puolellakin käyvät vähiin.

Seuran talousvaikeudet heijastuvat auttamattomasti myös sarjataulukkoon.

Vepsu ei voittanut vieläkään. Maalin tappiot jatkuivat Rovaniemellä. Onneksi Kokkolakin hävisi, ero pysyi edelleen neljässä pinnassa.

Runkosarjaa on pelaamatta raitapaitojen osalta kolmen matsin verran. Kotona kohdataan Maarianhamina ja HIFK. Vieraissa Kuopion Palloseura. Näistä peleistä on raavittava ainakin tasurit.

Jatkosarja pelastaa

Palloseuran oljenkorsi voi löytyä jatkosarjasta. Veikkausliiga jakautuu kolmannelle kierrokselle ylä- ja alasarjaan. Vepsun kohdalta noissa kuolemanpeleissä maalin tappiot on revittävä maalin voitoiksi.

Helppoa se ei tule olemaan, mutta kaikki on vielä omissa käsissä.

Siirtoikkunasta apuja? Veikkausliigan siirtoikkuna sulkeutui viime perjantaina. Täydennystä haettiin moneen joukkueeseen. Suurin siirtopommi oli Petteri Forsellin siirtyminen Helsingin Jalkapalloklubiin.

Vaasassakin pelannut ja täältä aikanaan pois potkittu Forssel nosti samalla Klubin takaisin mestaruusjahtiin.

Miksi muuten Forsell ei tullut Vaasaan tai kotikaupunkinsa KPV:n riveihin? Fakta lienee, että tämän tasoista pelimiestä uran ollessa nosteessa ei kiinnosta olla viimeinen pelastusrengas. Ei edes rahalla.

Peukut pystyyn

Ei saanut Vepsu Forsellia, eikä tuskin kysynytkään. Seuran ensimmäinen vahvistus oli maalivahti. Ihan aiheesta, sillä pahimmassa tapauksessa joku kenttäpelaaja olisi joutunut tuuraamaan nykyistä veskaria.

Martin Kompallan varoitustili täyttyy seuraavasta keltaisesta kortista.

Valeri Voskonianin pesti on hyväksyttävä peliliike. Muuhun ei sitten nappulat riittäneetkään. Seuraan on kuuleman mukaan tulossa vielä maajoukkuetason hyökkääjä ja tulevaisuuden toppari.

Toivottavasti näillä ”arvoilla” noustaan sarjassa kuiville.

Sportilla juhlakausi

Jääkausikin lähestyy vauhdilla. Liigassa pelaava Sport aloitti oman pre-seasoninsa voittamalla Jypin vieraissa. Jäähalliremontin takia Sport pelaa ennen sarjaa Kuparisaaressa vain yhden ottelun.

80-vuotiaan seuran juhlakauden kapteenistokin on nimetty. Erik Riska aloittaa Vaasassa jo yhdennentoista kautensa. 454 pelattua liigaottelua tuo pukukoppiinkin turvallisuutta. Muut kapteenit ovat viime kaudella monta peliä ratkaissut Roope Talaja ja Vaasaan täksi kaudeksi siirtynyt Turo Asplund.

Kiekkoliiga käynnistyy kuukauden päästä. Sport pelaa kolme ensimmäistä peliä vieraissa, ja odotettu kausiavaus Kuparisaaressa on 21. syyskuuta. Vastassa on Mestis -vuosiltakin tuttu kilpakumppani, Jukurit.