Odottavan aika on pitkä

Hiljalleen kun urheilutapahtumat ovat saaneet vihreää valoa, on alkanut odottamisen pitkä tuska. Kun korona-aikana vaivasi epätietoisuus urheilutapahtumien starttaamisesta, nyt vaivaa odottamisen ikävyys.

Kun on tiedossa jo monien lajien alkamispäivät, sitä odottaa kuin joulua pikkulapsena. Poikkeusaika on edelleen toki voimassa, ja 500 hengen maksimimäärä katsomoissa on ja pysyy.

Asiasta kolmanteen, kun Helsingissäkin osoitettiin mieltä USA:n tapahtumien johdosta, siinä ei kyseinen määrä ja turvavälit näkyneet missään. Ilmeisesti hallitus ei ole jaksanut paneutua tarkemmin urheilupaikkojen olosuhteisiin, vaan kaikkiin on määrätty sama maksimimäärä, riippumatta siitä paljonko väkeä mahtuu katsomoon ylipäätään.

500 henkeä pienen paikkakunnan stadionin katsomossa voi olla täysi tupa, kun 500 vaikka Elisa Stadionilla tai Kaarlen Kentällä on lähes tyhjä. Ravintolatkin saavat ottaa sisään puolet kokonaiskapasiteetista, joten miksi ei samaa tulkintaa käytetä urheilutapahtumissa?

Sosiaalinen kanssakäyminen

Harjoitukset ovat lajista riippumatta alkaneet. Urheilupaikat ovat täyttyneet eri lajien eri-ikäisistä harrastajista. Varsinkin junioripuolella on ollut mukava seurata miten lapset ovat entistä innokkaammin suunnanneet harjoituksiin.

Sosiaalinen kanssakäyminen on monesti paljon tärkeämpää kuin itse laji. Kilpaurheilussa tämä tuo mukanaan yllättävän kierrepallon. Lyhyt valmistautumisaika kauden alkamisiin asettaa valmennukset entistä isompaan rooliin.

Miten saadaan lyhyen yhteisen harjoituskauden aikana kemiat toimimaan? Miten uudet pelaajat ja valmentajat saavat taktiset asiat siirrettyä fläppitaululta kentälle? Yllätyksiä on lajissa kuin lajissa takuuvarmasti luvassa.

Iso peukku

Wasa Stars, vaasalainen hyväntekeväisyysjärjestö, on näkyvästi mukana pahoina aikoina. Ihmeitä ei pieni yhdistys voi tehdä, mutta jo nyt se on jakanut eri lajeille avustuksia, ja koronan vuoksi se jakaa 3000 euron edestä avustuksia yksittäisille perheille hakemusten perusteella.

Tähän iso virtuaalinen peukku.