Isä ja poika Ruusberi formulamestareita

”Asfalttirataa tuhatta ja sataa, Ruusberi ajaa käyttää kaasuttajaa. Kolmoselle vaihtaa, viidennettä kaihtaa, saa ison saaliin, tullessansa maaliin. Siellä dollari hymyilee.”

”Ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke-ke....”

Taiteilija Matti Pellonpää ystävineen teki vuonna 1985 rallatuksen nimeltä Keke Rosberg Formula Rock. Kipale nousi ajankohtaiseksi kun Keken poika, Nico nousi autourheilun kuninkuusluokan mestariksi.

”Isän lailla poika kaahailee!”

Onnea molemmille. Isä-Keken mestaruuden kunniaksi salkoon lyötiin siniristiliput, mutta poika-Nicon kohdalla salkoon nousee Saksan lippu ja kansallislaulu.

Hieman kaivelee, sillä Suomi on autourheilumaa. Kyllä me voidaan kuitenkin pieni osa tuosta Nicon mestaruudesta omia.

Nico on siis ”periaatteessa” historian neljäs suomalainen, joka on voittanut F1-sarjan maailmanmestaruuden. Isä-Keke voitti vuoden 1982 MM-tittelin, Mika Häkkinen oli formulamaailman paras vuosina 1998 ja 1999 ja Kimi Räikkösen maailmanmestaruus irtosi vuonna 2007.

Isä ja poika mestareina ei kuitenkaan ole aivan ainutlaatuista. Ennen Rosbergejä tempun tekivät englantilaiset Hillit. Graham oli mestari vuosina 1962 ja 1968. Poika Damon otti mestaruustittelin vuonna 1996.

Uutispommi. Mestaruus ratkesi Abu Dhabissa. Tunteikkaita voitonjuhlia seurasi nopea arki. Tuore maailmanmestari kuitenkin yllätti kaikki autourheilua seuraavat. Maailmanmestaruus oli ensimmäinen ja samalla viimeinen. Hän lopettaa kilpa-autoilun.

Julkaisemassaan tiedotteessa Rosberg kertoo saavuttaneensa mestaruuden myötä unelmansa.

”Olen kiivennyt vuoreni, olen huipulla, joten tämä tuntuu oikealta”.

Ainutlaatuista ei lopettaminen mestaruuden myötä ole. Mike Hawthorn (1958) ja Nigel Mansell (1992) lopettivat mestaruuskauteen kuninkuusluokan ajamisen. Mansell perui kuitenkin päätöksensä parin vuoden kuluttua.

Kysytty työpaikka. On sanomattakin selvää, että heti alkoivat spekulaatiot kuka ajaa Lewis Hamiltonin lisäksi ensi kaudella Mercedeksen toista autoa.

Kaikkihan Mersulle haluavat ajaa, myönsi tallipäällikkökin. Poikkeuksena oli kaksi kuskia, jotka eivät Mersulle soittaneet. Toinen oli tietysti Ferrarilla ajava Kimi Räikkönen.

Toinen suomalaiskuski, Valtteri Bottas, jatkoi sopimustaan brittitalli Williamsilla, mutta suomalaiskuski on noussut yhdeksi kuumimmaksi nimeksi Mercedeksen etsiessä uutta ratinpyörittäjää.

Hopeanuolen tallipaikka olisi luonnollista jatkumoa Bottaksen F1-uralle.