Dufvan suusta

Opettelemme pelaamaan jääkiekkoa, totesi Vaasan Sportin päävalmentaja Risto Dufva medialle lauantaina Tampereella pelatun Tappara-Sport liigaottelun jälkeen. Sport hävisi niukasti 1-2. Runkosarjan 49 ottelusta kolmen pisteen voittoja on kertynyt vain yhdeksän. Opettelemista siis riittää.

Runkosarjassa on jäljellä vielä yksitoista ottelua, joista kotikaukalossa Kuparisaaressa pelataan viisi. Sportin kausi päättyy runkosarjaan 14.3., sillä loppupeleihin kymmenen parhaan joukkoon ei ole enää mitään asiaa.

Kausi vaasalaisten osalta päättyy Jyväskylässä, jolloin alkaa lähes puolen vuoden pituinen ottelutauko. Harmillista, mutta totta. Dufvasta odotettiin sateentekijää, mutta tavallinen kuolevainen hänkin on.

Pelaajien tyhjennysmyynti

Sportin johdolta aina puheenjohtaja Hiltusta myöten on kuultu jos jonkinlaisia selityksiä. Tuulettajan mielestä suurin syntipukki menestymättömyyteen on pysynyt hiljaa. Joukkueen rakentamisesta suurimman vastuun kantaa urheilitoimenjohtaja, jonka toimia puheenjohtaja tosin puolusti.

Näin toimitaan Oy Hockey-Team Vaasan Sport Oy:ssä. Suljetussa sarjassa ei tule päitä vadille. Sarjasta ei voi pudota eikä sinne voi nousta ja pelit jatkuvat samassa piirissä.

Kun Sport totesi loppupelien mahdottomuuden, se sortui SaiPan ja Pelicansin tavoin pelaajien tyhjennysmyyntiin. Harmillista ja edesvastuutonta kannattajien kannalta. SaiPassakin puolustajana pelannut vaasalainen Robin Salo löysi uuden kodin Örebrosta Ruotsista.

Täydellinen mahalasku

Vaasan Palloseura ja Vaasan IFK ovat aloittaneet yhteistyön. Päämääränä on nostaa VPS jalkapalloliigaan sekä VIFK Ykköseen ja sen naisjoukkue naisten liigaan. Kunnianhimoiset tavoitteet. Tuulettaja uskaltaa epäillä, että kun on kaksi kieltä, on myös kaksi mieltä. Toivotaan parasta molemmille osapuolille.

Ei suihkinut suomalaisten suksi ampumahiihdon MM-kisoissa Etelä-Tirolissa Italian Anterselvassa. Märäräinen petti pahasti eikä Ederiltäkään mikään onnistunut. Miehetkin olivat odotetusti täysin statisteja. Toivottavasti tahti viikon aikana paranee.

Östersundissakin kävi täydellinen mahalasku. Niskanen petti avausmatkalla ja Pärmäkosken 7. sija avausmatkalla oli lievä pettymys. Norjalaiset juhlivat avausmatkalla niin naisissa kuin miehissäkin. Ottaisivat Pärmäkoski ja valmentaja Haavisto esimerkkiä norjalaisen yhteisharjoitteluista, josta voima ja menestyminen kumpuavat.