Positiivinen vai negatiivinen sokki?

Visit Vaasan toimitusjohtaja Max Jansson koki positiivisen sokin Vaasan vastavalmistuneen imagotutkimuksen tuloksesta. Hän riemuitsi siitä, että joka kymmenes suomalainen tuntee Vaasan hyvin.

Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa kirjoitti samasta tutkimuksesta, että kellojen pitäisi soida, koska vastaajista vain joka kymmenes kokee tuntevansa Vaasan hyvin.

Sama tutkimus, sama tulos ja kaksi täysin päinvastaista tulkintaa. Sori Max, mutta kallistun Viljanmaan tulkinnan puolelle. Puoli miljoonaan Vaasan tuntijaa on suuri määrä, mutta ei tarpeeksi suuri.

Semminkään, kun Vaasa-tuntijoiden joukko koostuu suurelta osin ruotsinkielisistä. Toisaalta ihmettelen, että ruotsinkielisistä vain 40 prosenttia tunsi Vaasan hyvin.

Jansson on oikeastaan jäävi arvioimaan tutkimuksen tuloksia, koska Vaasan tunnetuksi tekeminen on hänen työtään. Sillä mitataan hänen onnistumista työssään.

Janssonia haastateltiin kyselytutkimukseen liittyen Pohjalaisessa.

Karu ennustus

Riemunkiljahduksiin ei myöskään ole syytä Tilastokeskuksen julkaiseman ennusteen vuoksi, jonka mukaan Vaasan väkiluku ei kasva vuoteen 2040 mennessä. Seinäjoki sen sijaan kasvaa ja ohittaa Vaasaan.

Ihmisten toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. Imagotutkimuksen mukaan ihmiset ovat kohteliaita kysyttäessä ja 25 prosenttia olisi tulossa Vaasaan töihin ja 20 prosenttia viettämään eläkepäiviään.

Onko tullut, ei. Tilastokeskuksen mukaan ei ole tulossakaan. Päinvastoin, koko Pohjanmaan maakunnan väki vähenee 20 vuodessa 7 000 henkilöllä.

Sama juttu Helsingin Sanomien tutkimuksen kanssa, jossa yli 60 prosenttia suomalaisista halusi pitää koko Suomen asuttuna. Se on heidän nostalgista toiveajatteluaan, sillä todellisuudessa suomalaiset muuttavat pääkaupunkiseudulle.

Ovat muuttaneet jo pitkään, ja jos ei ihan Helsinkiin, niin lähimpään kasvukeskukseen ainakin.

Sokkihoitoa

Mitä Vaasassa pitäisi tehdä? Ensiksi pitäisi toipua positiivisesta sokista ja tulla ulos Suomen aurinkoisimman kaupungin, Merellisen menestyjän, Energiapääkaupungin kuplasta.

Olemme pieni paikoilleen nuutunut rannikkokaupunki ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, joka ammentaa itsetuntonsa historiasta ja menetetyn läänin pääkaupungin asemasta.

Max Jansson, tässä sinulle lähtökohta seuraavaan Visit Vaasan palaveriin. Revi se imagotutkimus, sillä se vaivuttaa porukan kavalaan itsetyytyväisyyden tilaan.

Vesa Koivumäki