Pakina: Yksi tapa vastustaa muutosta

Identiteetti ja identiteetti, alan kokea ärtymystä kuullessani sanan identiteetti. Vaasassa suojellaan identiteettiä niin, etteivät järkevätkään asiat mene eteenpäin.

Ehdin jo kaipailla Etelä-Pohjanmaata, kunnes luin Pohjalaisesta Etelä-Pohjanmaan liiton aluekehitysjohtaja Heli Seppelvirran kommentin.

Hän otti kantaa aluetutkija Timo Aron heittämään ajatukseen kahdeksan maakunnan Suomesta. Siinä pohjalaismaakunnat niputettaisiin yhdeksi maakunnaksi.

Seppelvirta vastustaa Aron ajatusta ja näkee sen identiteettikysymyksenä. Yhteisessä maakunnassa ”olisi läsnä pelko eteläpohjalaisen identiteetin katoamisesta.”

Että mitä hä? Pelätäänkö Etelä-Pohjanmaalla ruotsinkielisten invaasiota, sellaista joka tuhoaisi vanhan puukkojunkkari-identiteetin? Jussipaidat vaihtuisivat kipparihattuun?

Ristusnotta sanon, että ei ole pelkoa. Ruotsinkieliset varjelevat omaa identiteettiään viimeiseen hengenvetoon saakka, eivätkä sekoita siihen eteläpohjalaisuutta vaikka kaksineuvoisella leuan alta kutkuteltaisiin.

Identiteettiin vetoaminen onkin vain oiva konsti vastustaa uudistuksia, jonka konstin näyttävät nyt eteläpohjalaisetkin keksineen.

Pulssi nousee

Toinen pulssiani kohottava sana on eriarvoisuus. Eriarvoisuuden poistamista hoki varsinkin potkut saanut pääministeri Antti Rinne, mutta senkin jälkeen se on pysynyt poliitikkojen sanavarastossa ansiokkaasti.

Eriarvoisuuden nostaminen päällimmäiseksi ihmetyttää siksi, että Suomi on monella mittarilla mitattuna maailman tasa-arvoisin maa. Se on jotain se, sillä absoluuttisesta tasa-arvosta lienee turha haaveilla. Miten sen kanssa kävikään Neuvostoliitossa?

Suomessa asiat ovat niin hyvin, että voisimme keskittyä tilanteen säilyttämiseen edes ennallaan enemmän kuin jonkin abstraktin tavoitteen hokemiseen.

En osaa sanoa, koska asiat olisivat sillä mallilla, että eriarvoisuus voitaisiin pudottaa edes kakkoskoriin. Ehkä sen joku taas minulle tämän jutun jälkeen kertoo.

Outoa voimaa

Suomalaisen psykiatrian grand old man, psykiatri Jouko Lönnqvist, 75, toteaa, että suomalaiset ovat aika onnellista porukkaa ja hyvissä olosuhteissa.

Tämä ei käy kaikille, Lönnqvist on saanut kritiikkiä kommentistaan. Hän sanoo Helsingin Sanomissa: ”Jotkut eivät hyväksy sitä viestiä, se on liian myönteinen. Tuli palautetta, että on vastuutonta sanoa sellaista. Toiset saavat käyttövoimansa siitä, että maailmassa on sortoa.”

Vesa Koivumäki