Uuden aikakauden alussa

Sinulla on käsissäsi uuden aikakauden ensimmäinen Ikkuna.

Sain tietää nimityksestäni Ikkunan päätoimittajaksi kolmisen viikkoa sitten. Jo seuraavalla viikolla vaihdoin lennossa maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen uutistoimittajan pestistä Ikkunaan.

Edeltäjäni Vesa Koivumäki jäi lomille ja eläkkeelle 17 vuoden päätoimittajuuden jälkeen viime viikolla.

Uusien tehtävien oppimiseen ei paljon aikaa jäänyt, ja olen vieläkin pyörällä päästäni. Mutta asia kerrallaan.

Tuntuu hyvältä oppia uutta ja suunnitella tulevaa.

Onnittelujen tulva

Sekin tuntuu valtavan hyvältä, että olen saanut Ikkunan lukijoilta roppakaupalla kannustusta.

Viestejä on tulvinut sähköpostilla, puheluina ja some-kanavia pitkin.

Kukkalähetyskin tuli perille, ja onnitteluhuikkaukset kadulla ovat nostaneet hymyn huulilleni.

Kiitos kaikista näistä!

Kullanarvoisia vinkkejä

Kaupunkilehden sydämenä ovat kaupunkilaiset.

Emme kuitenkaan keskity pelkästään Vaasaan, koska ympäröivät kunnat elävät läheisessä symbioosissa Vaasan kanssa.

Niinpä Ikkuna kertoo jatkossa täkäläisittäin mielenkiintoisista henkilöistä, tapahtumista ja uutisista Vaasan seudulla.

Pienessä toimituksessamme emme voi millään tietää kaikkia asioita ja tuntea kaikkia kiinnostavia ihmisiä.

Sen vuoksi lukijoiden antamat vinkit ovat kallisarvoisia.

Ikkunassa katsomme asioita tavallisen kaduntallaajan silmien tasalta. Pyrimme kirjoittamaan juttuja, joista juuri sinä olet kiinnostunut tai jotka voivat kirvoittaa uusia ajatuksia. Tai joista ajattelet, että tämä asia koskee lapsiani, vanhempiani tai vaikkapa meidän työpaikkaamme.

Uutta tulossa

Sen voin luvata, että aivan varmasti Ikkuna-lehti muuttuu tästä eteenpäin.

Journalismi on ala, jossa työskennellään niin, että oma persoona pannaan likoon kokonaan.

Jokainen päätoimittaja tekee omanlaistaan lehteä, jokainen toimittaja kirjoittaa omannäköisiään juttuja, ja jokainen valokuvaaja ottaa persoonallisia kuvia.

Kun henkilöt vaihtuvat, tyylikin vaihtuu. Ja hyvä niin. Eihän siinä olisi järkeä, että Ikkuna olisi tänä päivänä samanlainen lehti kuin esimerkiksi vuonna 1983, jolloin se alkoi ilmestyä.

Jo tässä lehdessä on jotain uutta, ja jotain vanhaa on jätetty pois. Vielä suurempia uudistuksia on tulossa, kunhan kesähelteet ovat ohitse.

Pysy mukana muutoksessa ja nauti Ikkunasta!

Anne Laurila