Pakina: Toiset toisia tasa-arvoisempia

No niin, alkaahan niitä löytyä, kun tarpeeksi tiukaksi menee. Nimittäin kummallisia rahanreikiä Vaasan kaupungin menopuolelta.

Vaasa on maksanut palvelukoti Fylgialle yleisavustusta 45 vuoden ajan, joka on viime vuosina ollut 200 000 euroa.

Kummallista tässä on se, että muille palvelukodeille avustusta ei ole maksettu. No, nyt se loppuu myös Fylgialta.

Tukihan ei ole Fylgian asukkaiden vika. Tuskin he tiesivät asiasta sen paremmin kuin tavallinen torin tallaajakaan. Se on vain tullut, kuin Manulle illallinen.

Asukkaille tämä on katastrofi. Kun rahan syöttö loppuu, eurot pitää ottaa omasta kukkarosta. Siihen ei kaikilla ole varaa, ja se tietää evakkomatkaa.

Sen sijaan voi miettiä, millä RKP:n edustajat sosiaali- ja terveyslautakunnassa perustelivat itselleen sen, että äänestivät Fylgian tuen jatkamisen puolesta.

Vaasassa ei kenellekään muulle ikäihmiselle ole maksettu avustusta 15 euroa per päivä vuoden jokaisena päivänä. Vain näille Fylgian 37 asukkaalle.

Esimerkiksi RKP:n kansanedustaja Joakim Strand on tehnyt kovasti töitä vakuuttaakseen, että puolue ajaa kaikkien vaasalaisten asiaa – tasapuolisesti.

Jotain hyvääkin

Vyön kiristäminen ei ole kivaa, mutta pakon edessä se panee kaupungin siivoamaan nurkkiaan. Sulle mulle -sopimukset joutuvat luupin alle.

Odotan mielenkiinnolla, mitä muita ”säästökohteita” tupsahtaa julkisuuteen tänä vuonna. Varmaan muillakin puolueilla on omia kalliiksi käyviä lempilapsiaan.

Virkamiehet ja poliitikot pitävät asioita kovin mielellään omana tietonaan, kuten Vaasan ammattikorkeakoulun rehtorin virkaa hakeneiden nimet viime viikolla.

Kaupunki on suurin toimija vamkissa, joten olisin yhtenä sen ylläpitäjänä mielelläni kuullut, millaisesta sakista uusi rehtori, joka on myös toimitusjohtaja, valitaan.

Sananlasku, ”Kantelupukki se kaakattaa jne...”, jota minullekin lapsena hoettiin, teki meistä tuppisuita. Vahinko, sillä lehdille visertäminen saisi nyt ihmeitä aikaan.

Trollausta

Seinäjoki hakee uutta kaupunginjohtajaa. Markku Lumio olisi paras valinta, sillä silloin alkaisi todellinen yhteistyö Pohjanmaan kaupunkien kesken. Lumio myös tietää, miten Vaasan kanssa pitää edetä.

IP:ssä meidän entinen kaupunginjohtaja vakuutti, että Seinäjoki ei suostu Tampereen takapihaksi. Suunta olisi Vaasa, ellei sitten tuohon kommenttiin kaadu hänen mahdollisuutensa tulla valituksi.

Vesa Koivumäki