Pakina: Muutos nähty, tekoja odotetaan

Tämän viikon Ikkunan jako sujuu varsin lämpimissä tunnelmissa. Keskiviikoksi luvataan kymmentä lämpöastetta eteläiseen Suomeen, Vaasaankin kuutta ja samaa lauhkeutta Lappia myöten.

Suomessa ei vielä päästä Norjan 16 lämpöasteeseen, mutta lienee vain ajan kysymys, koska sellainen föönituuli tännekin tammikuussa livahtaa. Säät tuntuvat olevan sekaisin.

Sää ei kuitenkaan ole sama asia kuin ilmasto. Säässä on vaihteluita eikä se ykistään todista, että ilmasto olisi lämpenemässä. Vaan kun tammikuut alkavat olla lumettomia koko ajan, se merkitsee.

Pitkän ennusteen mukaan tammikuun sää olisi Vaasassa plussalla ainakin 21. päivään saakka. Ei naurata, varsinkin kun oli tarkoitus hiihdellä taas pitkästä aikaa. Saanen unohtaa lupaukseni.

Rajat siirtyvät

Hiki virtaa Vöyrillä. Ei ehkä lämmöstä eikä varsinkaan hiihtämisestä, vaan jännityksestä. Siellä pitäisi hiihtää tammi-helmikuun vaihteessa SM-kisat. Mieskisaajille pitäisi löytyä latua 15 kilometrin verran.

Kaikenlaiset rajat siirtyvät Suomessa vauhdilla. Hiihdon harrastamisen raja siirtyy Kainuun ja Lapin porteille, myös luonto siirtää rajojaan. Riittää, kun katsoo aamuisin lintulaudalle.

Auringonkukan siementen kimpussa on talitinttejä, sinitiaisia, punatulkkuja, tilhiä, pikkuvarpusia, varpusia, fasaaneja, harakoita, mustarastaita ja käpytikka ellei orava dominoi paikkaa.

Mustarastaspariskunnan viihtyminen tammikuussa meidän pihapiirissä on ihan uutta ja muutenkin litulajien kirjo. Ennen aamupakkasessa pihasta kuului pelkkä titityy.

Someharha

Loppiaisen Yle kertoi Taloustutkimuksella teettämästään kyselystä, jonka mukaan vain yksi prosentti suomalaisista on sitä mieltä, ettei ilmastonmuutokselle tarvitse tehdä mitään.

Ilmeisesti tuo prosenttikin oli sitä mieltä, että ilmastonmuutos on tosiasia. Tämä yllättää, sillä somessa näitä ilmastoskeptikoita suorastaan vilisee.

Siellä jaellaan juttuja, jonka mukaan lumettomat tammikuut ovat vain maapallon normaalia kausivaihtelua ja jos alkukesä on kylmä, niin jo nauretaan ilmastovouhottajille.

Kyselystä syntyy ajatus, että ilmastoskeptikkoja on niin harvassa, ettei Taloustutkimuksen harava onnistunut nappaamaan yhtäkään. Sen sijaan porukka on äärettömän kovaäänen.

Outo juttu

Suomalaiset ovat valmiit muuttamaan elintapojaan ja valmiit vaatimaan sitä muiltakin, paitsi työttömät, joista 44 prosenttia jostain syystä vastusti elämänmuutosta ilmaston vuoksi.

Vesa Koivumäki