Pakina: Homespäälle tosi paha paikka

Minulla oli viime viikolla aika Tammikaivon terveysaseman hammaslääkärille. Hyvissä ajoin asettelin maskit eteisen penkille, mustan ja vaaleansinisen vierekkäin, etten vaan unohtaisi niitä.

Sitten pesin vielä kerran hampaat, puin ja poljin fillarilla terveysasemalle. Olin paikalla sopivasti viisi minuuttia ennen omaa aikaani, lukitsin pyörän ja aloin kaivaa takin taskusta maskia. Ja kas, käsi hamusi tyhjää.

Helvetti, maskit jäivät eteisen penkille. Hakemaan en enää ehtisi. No, terveysasemalla varmaan maskeja riittää, ajattelin, ja suuntasin kohti infoa. Sieltä sanottiin, että niitä on kakkoskerroksen pöydällä.

Siispä sinne, paheksuvien katseiden alla (siltä minusta tuntui). Pöytä siellä oli ja käsidesi, mutta ei maskeja, vaikka kuinka katselin. Ei kun takaisin infoon, josta herra lähti minun kanssani uudelleen kerrosta ylemmäksi. Hänkään ei niitä löytänyt.

Infon herra kysyi maskeja kakkoskerroksen vastaanottavalta hoitajalta, joka sanoi, etteihän terveysasemalle saa tulla ilman maskia, eikä niitä laiteta pöydälle, koska ihmiset vievät niitä taskussaan kotiin.

Sitten lasin takana oleva rouva kysyi, että kuka niitä tarvitsee. Viittasin ja sain kunnon ripityksen, että ei kauppaankaan saa mennä ilman maskia saati sitten terveysasemalle. Yritin selittää, että mutta kun...

Lopulta hoitaja antoi armeliaasti takanaan olevasta laatikosta minulle yhden maskin. Sujautin sen pikaisesti kasvoille, totesin infon herralle, että onpa teillä täällä kireä tunnelma, ja menin odottamaan vuoroani hammaspuolelle.

Tuskin olin ehtinyt istahtaa, kun minua jo kutsuttiin, astelin huoneeseen, jossa heitin kovan työn takana olleen ja tunteita nostattaneen maskin roskikseen, puolen minuutin käytön jälkeen.

Siinä hammaslääkärin instrumentit suussani surratessa ajattelin, että haen kotoa yläkerran rouvalle uuden maskin ja kiitän lainasta. Jätin sen kuitenkin tekemättä.

Odotin liikaa

Olen työterveyden asiakas, vielä toistaiseksi, joten oletin, että myös terveysasemalla on meille homespäille varattu maskeja kätevästi saataville. Oletin väärin. Tässä minulla on vielä opittavaa.

Entäpä se kauppa? Prismassa on heti portin jälkeen kori, jossa on satapäin yksittäispakattuja maskeja. Siitä saavat hajamieliset asiakkaat ottaa ja maksaa kassalla kappalehintaan 29 senttiä.

Nyt kun julkista terveydenhuoltoa uudistetaan ja siihen menee jo siirtymävaiheessa miljardeja, voisiko yhden velkamiljoonan irrottaa pelkästään luovan ajattelun kehittämiseen.

Vesa Koivumäki