Pakina: Häpeäpaalu alkaa häämöttää

Vaasalaiset, miltä tuntuisi asua kriisikunnassa? Sellainen painajainen on nyt lähellä. Vajaassa yhdessätoista kuukaudessa kaupungin on taiottava jostain 33 miljoona euroa.

Mielenkiinnolla odotan, koska Vaasassa kaikkien poliitikkojen silmät aukeavat todellisuuteen. Juha Silander kertoi Pohjalaisessa (29.1.) kuvaavan esimerkin sosiaali- ja terveyslautakunnan toiminnasta.

Lautakunta asetti työryhmän, joka sai aikaan esityksen sote-puolen talouden tasapainottamiseksi, mutta kas, lautakunnan kokouksessa tehtiinkin 15 esitystä vähennyksiä vastaan. Lisämenoa tuli melkein miljoona euroa.

Tällaisessa käytöksessä on kyse kyvyttömyydestä hahmottaa isompia kokonaisuuksia tai kylmästä vaalitaktiikasta. Mikäli Vaasan päättäjät eivät kaavi jostain kokoon 33 miljoonaa, tulevat herrat Helsingistä sen tekemään.

Nämä valtion virkamiehet varmistavat ensin, että lakisääteiset asiat tulevat hoidetuksi, lopusta leikataan ja omaisuutta myydään meiltä kysymättä. Silloin lautakunnan jäsenet voivat sanoa, että ”ei me, mutta nuo.”

Vaasalaisilla on siis aikaa tämän vuoden loppuun saakka paikata vuosien saatossa kertynyt alijäämänsä, eli yli varojensa eläminen. Muuten selvitysmiehet tulevat ensi vuoden keväällä.

Rohkeus puuttuu

Tämän päivän poliitikoilta puuttuu uskallusta, voisi käyttää myös maskuliinista termiä: Heiltä puuttuu munaa! Olemme vaaleissa äänestäneet empaattisia ja sympaattisia joojoo-hymistelijöitä.

En tiedä muista, mutta kyllä minun silmissäni sellaisen poliitikon pisteet nousevat, joka saa torilla sanotuksi tädille, että ”Sori Sirpa, tähän ei nyt ole rahaa. On tärkeämpiäkin asioita.”

Johtajuus on muutakin kuin hyvien asioiden lupaamista ja mahdollisimman moneen suuntaa kumartamista.

Suurmiehet ja -naiset syntyvät tiukoissa paikoissa. He ovat luvanneet verta, hikeä ja kyyneleitä ja jääneet historiaan – sankareina, pelastajina, kaukaa viisaina johtajina.

Nähtäväksi jää

Vaasan tilannetta kuvaa hyvin Palosaaren kirjasto, jota ei vain saada lakkautettua. Aina jollakin pettää pinna, kun Palosaarella saadaan itkuraivarikohtaus.

Tulee mieleen vanhempi, joka kerta toisensa jälkeen antaa periksi kaupan karkkihyllyllä. Lapsi on oppinut, että kun tarpeeksi kovaa kirkuu, niin äidin luonto pettää.

Nyt siis ollaan totuuden kanssa silmäkkäin. Saa nähdä, nouseeko jostain esiin johtajuutta. Ääneni on sellaiselle tarjolla.

Vesa Koivumäki