Pakina: Ei sen näin pitänyt mennä

Tätä voisi jo kutsu paradoksiksi. Vaasan Palloseura sai jumalattoman kalliin Elisa-stadionin, jonka piti nostaa joukkueen menestys ja vaasalainen jalkapallo eurooppalaiselle tasolle.

Vaasan Sport sai upean hallin, kun Vaasan Sähkö Areena peruskorjattiin niin perusteellisesti, ettei sitä entiseksi tunnista. Kotiavausta odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja voittoja.

Vaan kuinkas kävikään. VPS putosi sarjaporrasta alemmaksi ja Sport tippui juuri SM-liigan pahnan pohjimmaiseksi. Halliin ei saatu edes koronarajoitusten sallimaa enimmäismäärää yleisöksi.

Tulipahan Vaasassa todistetuksi, että olosuhteet eivät ratkaise joukkueiden menestystä, vaikka puheissa useasti toista väitetään. Vaasa on siitä oiva esimerkki.

Vai olisiko niin, että täällä luotetaan liikaa seinien ja olosuhteiden merkitykseen, ja unohdetaan jotain olennaista? Kyllä tämä nyt tästä, kun saadaan uusi halli/stadionkin.

Kiitoksella elettävä

Vaasa on noussut esimerkkikaupungin asemaan myös koronan torjunnassa. Ensin oltiin koronapääkaupunki, mutta kun tilanne muuttui, tänne tähyillään kunnioitusta katseessa.

Vaasa nousee esiin lehtijutuissa ja keskustelupalstoilla tämän tästä, kun puhutaan koronan kukistamisesta. Se ei toki ole kukistettu, mutta esimerkiksi tiistaina täältä ilmoitettiin vain yksi tartunta.

Asioiden hyvin hoitamisesta ei kuitenkaan aina palkita, kuten kävi valtion harkinnanvaraisen koronatuen kanssa. Vaasa anoi viittä miljoonaa, sai pelkät taputukset osakseen.

Seinäjoki sai 2 800 000 ja Laihia 800 000 euroa. Kauhava, jossa on todettu peräti seitsemän (7) tartuntaa, sai 1 800 000 euroa, mutta siellähän asuu keskustan eduskuntaryhmän pomo, Antti Kurvinen. Vaasassa tartuntoja on ollut yli 700.

Hallitus ei erikseen perustele tuen jakopäätöksiä kunnille, mutta luulen, että vaasalaisille hallituspuolueiden kansanedustajille se silti tulee eteen tavalla tai toisella.

Meidän Paavo

Vanha sanonta Pohjanmaan kautta konkretisoitui Paavo Väyrysen poluksi takaisin keskustan päättäviin elimiin. Ura urkeni Maalahdenseudun keskustan kautta.

Väyrynen valittiin juuri koko Suomea edustavan keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajaksi ja kohta oletettavasti keskustan puoluehallitukseen.

Näin Keminmaan ja Suomen pitkäikäisimmästä ministeristä tuli meidän oma poika. Jospa nyt alkaisi koronatukea ropista myös tälle kolkalle.

Vesa Koivumäki