Riittävän hyvä on hyvä

Heinäkuun puolivälissä kuuma hellekesä alkaa hiljakseen taittua kohti syksyä.

Maanantain viimeisiä tunteja oli ihana istuskella illan viileydessä ja päivän hämärtyessä suunnata ajatuksia syksyn työprojekteihin ja opiskeluihin.

Uuteen normaaliin

Kesälomien jälkeen monella työpaikalla koittaa paluu uuteen normaaliin etätyösuositusten purkautuessa. Korona on pysyvästi tehostanut työskentelytapoja, mutta jättänyt myös jälkiään hyvinvointiin.

Vaasan seutua on vuosia tehty tunnetuksi energiateknologioilla ja onnellisuushömpällä. Nyt jos koskaan kärkeen soisi nostaa alueen työpaikat ja järjestöt, jotka konkreettisesti ponnistelevat paremman työelämän ja hyvän mielenterveyden puolesta.

Työyhteisön hyvinvointiin tähtäävät toimet ovat paitsi taloudellisesti järkeviä, jatkossa myös yhä arvokkaampia kilpailutekijöitä. Kaljalla kyllästetty tykypäivä kerran vuodessa on taakse jäänyttä aikaa, kun työmarkkinoilla käydään kovaa kamppailua osaavista työntekijöistä.

Kun työhyvinvointiin panostetaan arjen pieninä tekoina, maine hyvänä työnantajana kiirii kauas ja tekijät myös jäävät taloon.

Hyvän mielen työpaikat

Askeleet mieliystävällisen työpaikan kehittämiseen ovat yksinkertaiset.

Avuksi voi ottaa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tarjoamat työkalut. Hyvän mielen työpaikka® -merkki tarjoaa helppoja vinkkejä, ideoita ja suosituksia mielenterveyden edistämistyöhön.

Aivotyötä tekevien tietotyöläisten päivän sana on myös kognitiivinen ergonomia. Aivot ovat korvaamatonta pääomaamme, ja mikrotaukoihin ja lounaslenkkeihin kannattaa työnantajankin satsata.

Työn imussa

Jos työn imu on vahvaa, käsijarrusta on opittava itsekin vetämään. Ilman palautumista, lepoa ja nukkumista omaan parhaaseen on mahdotonta päästä.

Tärkeää on myös olla itselleen lempeä. Verkko on pullollaan elämänmakuisia ajatuksia, joita on uskominen siinä, että vähempikin riittää ja riittää, että yrittää parhaansa.

Riittävän hyvä on hyvä. Ole siis armollinen itsellesi ja toiselle, se kantaa kohti hyvää.

Muutosten aikaa

Syksy on usein isojen muutosten aikaa. Yksi ottaa väliajan aikuisopiskeluun, toinen irtisanoutuu ja suuntaa rohkeana kokonaan uudelle uralle.

Yhden ihmisen elämään ei mahdu kaikkea, ja aika ajoin on paikkansa oman elämän inventaariolle. Kun yhden oven uskaltaa sulkea, eteen avautuu monen uuden alku.

Raija Koivisto