Pääkirjoitus: Teot puhuvat kaikista eniten

Kannattaa seurata tekoja, ei puheita. Tämä neuvo pätee erityisen hyvin valtioihin. Varsinkin Venäjän osalta sitä on jaettu viljalti, ja syystä.

Venäläisen ex-agentin Sergei Skripalin myrkyttämistapaus Britanniassa nosti taas Suomessa esiin sen, miksi täällä valtiojohto on niin varovainen asian kanssa.

Tapaus tuomitaan, mutta Venäjä-sana lähes nielaistaan kuulumattomiin. Niinpä, se on maan tapa, jolla on syynsä. Ne kuuluisat yli tuhannen kilometrin yhteinen maaraja, yya-sopimus, suomettuminen...

Asiaa vähän pohdittuani, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kannattaa katsoa Suomenkin kohdalla enemmän tekoja kuin puheita, tai siis puhumatta jättämisiä.

Suomi on hankkimassa uusia hävittäjiä vanhentuvien Hornetien tilalle. Kauppahinta on huimaava, reilusti yli kymmenen miljardia euroa.

Euroista puhuttaessa, tavallisen ihmisen taju rahan määrästä katoaa ehkä jo miljoonan kohdalla. Miljardi sinne, miljardi tänne, mitä sitten, mutta jos kyse on Suomen maanteiden myymisestä, alkaa asia valjeta.

Yhdeksi hävittäjien rahoitusmalliksi on kaavailtu Suomen teiden myymistä. Sillä saataisiin juuri sata vuotta täyttäneille Ilmavoimille uutuuttaan kiiltävät hävittäjät.

Nyt tullaan alkuperäisen kysymyksen ääreen: Pitääkö seurata puheita, vai tekoja? Harkitseeko Suomi valtasuoniensa myymistä ostaakseen Ilmavoimien piloteille ajanmukaiset leikkikalut?

No, ei varmasti. Sanoisin, että Suomen valtionjohtoa on turha haukkua sinisilmäiseksi. Nössöily puheissa ei tarkoita sitä, että Suomi alistuisi Venäjä nousevan uhon ja uhan alla.

Eduskunnassa saadaan riita aikaan alkoholilain 0,8 prosentin muutoksesta, mutta uusien hävittäjien hankinta etenee kuin juna. Kaikesta päätellen Arkadianmäellä ollaan ajan hermolla.

Vastuullista kirjoittamista. Ikkunan kolmossivun marginaalissa on jo toista viikkoa Vastuullista journalismia -merkki. Sen on moni nähnyt jo vaikkapa Pohjalaisessa tai tv-uutisissa.

Merkki tarkoittaa, että Ikkuna on Julkisen sanan neuvoston jäsen. Noudatamme journalismin ohjeita ja pysymme totuudessa. Jos ja kun teemme virheen, me korjaamme sen.

Kampanja on seurausta valeuutisista, joita maailmalle leviää vähän joka tuutista. Valheiden on tarkoitus rapauttaa myös vastuullisen median uskottavuutta, ”kaikkihan valehtelee” -sanonnalla.

Tätä kuulee Vaasassakin. Minä en ole ikinä törmännyt tarkoituksella valheita levittävään ammattitoimittajaan.

Vesa Koivumäki

>>>>>>> Stashed changes