Pääkirjoitus: ”No kun sillä on tunnearvoa!”

Viime viikko vierähti varsinaisessa muuttokuplassa, nimittäin henkilökohtaiset tavarani siirrettiin kymmenen vuoden jälkeen osoitteesta toiseen.

Viiden päivän aikana mielessä pyöri vain se, missä järjestyksessä kampetta liikutellaan asuntojen välillä ja millä kulkupelillä.

Onneksi muuton sai tehdä rauhassa, ja välimatkaakin asuntojen välillä on vain viitisen kilometriä. Jos pitäisi kaikki siirtää kerralla tai edes yhden päivän aikana, olisi paniikki hiipinyt takaraivoon. En voi kuin ihailla niitä ihmisiä, jotka saavat hoidettua muuton päivässä.

Kun kaikki oli saatu kannettua uuteen kotiin, näytti siltä, että olin jemmannut yksiööni kaksion tai jopa kolmion tavarat. Kaikki mahdollinen tila pienessä asunnossa oli hyödynnetty.

Jotenkin tavaraan vain kiintyy. En koskaan osta esineitä sisustusmielessä, vaan niiden täytyy jollain tavalla tuntua heti omilta, muuten hankintaa ei kannata tehdä. Valitettavasti vain luopuminen käy vaikeaksi, kun suurin osa esineistä on sellaisia, joista pitää edelleen.

Välillä tosin kävi mielessä, ettei ihan kaikkea tarvitsisi säästää. Varhaisteininä hankittu, silloin hyvinkin muodikas paita vie nykyisin vain tilaa ja kerää pölyä. Samoin luentomuistiinpanot vuodelta sulkakynä ja kirjapainokone saivat lähtöpassit. Fiksua tekstiä olen joskus osannut tuottaa, kun en enää ymmärtänyt kirjoittamaani.

Jos on tavaran säilyttäminen mielihyvää tuottavaa, sitä on myös sen pois heittäminen.

Useampi kassi odottaa kirpputorille päätymistä. Se onneksi hoituu ystävän välityksellä, ettei tarvitse enää uudestaan ruveta lajittelemaan, pesemään ja lisäksi hinnoittelemaan.

Myös ajan kuluminen helpottaa luopumista. Aikoinaan niin tärkeät paperit ja muut dokumentit ovat nyt vanhentuneita, joten niitä ei ollut syytä säilöä enää pidempään.

Eräs tuttu sanoi kuulleensa, että jokaisen pitäisi muuttaa vähintään viiden vuoden välein, jotta tavaramäärä pysyisi kohtuullisena.

Varmasti paikkansapitävä neuvo. Vuosikymmenen takaisessa kuvassa vanhasta asunnosta kirjahyllyssä oli viisi kirjaa, joista kolmessa näkyi kirjaston tarra. Kymmenessä vuodessa sama kirjahylly oli hävinnyt kirjavuoren alle.

Uudessa kodissa tavarat saa huomattavasti järkevämmin esille ja käyttöön. Täytyy silti tehdä lupaus, ettei tavaramäärä kasva seuraavan kymmen vuoden aikana yhtä eksponentiaalisesti kuin nyt.

Elina Levijoki