Pääkirjoitus: Minä voin pelastaa maapallon

Olen ihmiskunnan onnekkain ihminen. Minun elinaikanani hyvinvointi on lisääntynyt, talous kasvanut, elämä pidentynyt eikä täällä Suomessa ole sattunut sotia kohdalle.

Lista elämän ja elämän laadun parannuksista on loputon verrattuna menneisiin sukupolviin, mutta toivottavasti ei tuleviin. Olen onnekas, mutta se ei oikeuta minua olemaan itsekäs.

Maanantaina sain muistutuksen, mihin elämäni helppous on viemässä maapalloa: Suoraan sanoen tuhoon. Jälkipolvilleni on jäämässä raiskattu maapallo.

Kirjoitan nyt ensimmäisessä persoonassa, koska asia koskee jokaista meitä. Jo eilen illalla vastuuta muutoksesta sälytettiin poliitikkojen, hallitusten ja suurvaltojen niskaan.

Ei, viime kädessä muutos lähtee yksilöstä. Poliitikot ja hallitukset eivät tee äänestäjien vastustamia asioita, ja jos tekevät, tilalle äänestetään sellaiset, jotka kyllä osaavat olla mielin kielin.

Esimerkkejä lienee turha luetella, meiltä tai muualta. Nyt on tehtävä toisin: Minun pitää mukisematta kannattaa päätöksiä, jotka ovat minulta pois, mutta turvaavat tulevien sukupolvien hyvän elämän.

Esimerkki puree. Kannattaako Suomessa tehdä mitään, jos Intia ja Kiina ovat suurimmat saastuttajat? Hyvä kysymys, mutta kääntää taas vastuun pois minulta.

Suomalainen vapauttaa ilmakehään huomattavasti enemmän hiilidioksidia kuin intialainen, sanoo puolestaan intialainen. Suomalaisella on myös vaikutusvaltaa.

Äänestyksen tai yhteydenoton kautta voin kertoa mielipiteeni kansanedustajille, jotka vievät sitä edelleen hallitukselle. Sieltä mielipiteeni kulkeutuu Brysseliin ja sieltä koko maailmalle.

Vaikka Suomi on pieni maa, meillä on yllättävän paljon vipuvartta vääntäessämme maailmaa mallilleen. Kaikkein tärkeintä on toimia esimerkkinä, eikä se onnistu poliitikoilta, jos he jäävät yksin.

Vaasa vauhdissa. Ilmastonmuutoksen torjuntaa voi lähestyä positiivisestikin. Suomi on puhtaan teknologian kärkimaa ja Vaasalla on siinä asiassa jo hyvä etumatka muihin verrattuna.

Vaasan energiateollisuus nousee vielä arvoon arvaamattomaan, jos maapallolla otetaan ilmastonmuutoksen torjunta tosissaan. Olemme voittajia, mutta vain jos ihmiskunta tulee järkiinsä.

Turha tuulettaa. Sanoin olevani maapallon kaikkien aikojen onnekkain ihminen, mutta vielä se ei ole varmaa. Ilmastoraportin mukaan ehdin hyvinkin nähdä, kuinka näissä talkoissa käy.

Vesa Koivumäki