Pääkirjoitus: Elämyksiä ilman kulutusta

Viime viikkojen aikana olen törmännyt moneen kertaan lauseeseen: Ihmiset kaipaavat elämyksiä. Tapahtumajärjestäjä Tommi Mäen mukaan ihmiset eivät halaja enää omaisuutta, vaan kokemuksia ja elämyksiä. Samaa sanoi luksussuklaata maailmalle vievä vaasalainen Mirja Palola.

Elämysten metsästämisen sanotaan olevan tämän ajan megatrendi. Olenkohan minä ollut aikaani edellä omassa nuoruudessani, kun käytin kaiken rahani kokemusten ja elämysten haalimiseen? Mitä kevyempi reppu selässä kulki, sen parempi.

Festivaalijärjestäjän mukaan VIP-lipun ja normilipun kuilu on nykyään häviävän pieni, sillä kaikki vaativat laatua. Ymmärrän asian hyvin esimerkiksi tarjoilun ja fasiliteettien kannalta, mutta esiintyjäkattaus on kinkkinen asia. Välillä tuntuu, että järjestäjät pyrkivät miellyttämään kaikkia, ohjelmassa on hyvin vähän jokaiselle, mutta ei paljoa kenellekään.

Kohderyhmä esiin

Viime viikonlopun Vaasa Festival järjestettiin upeassa miljöössä, tarjoilu pelasi, alue oli viihtyisä, mutta artistivalinnat herättivät ihmetystä. Lauantaina lauteille nousivat muun muassa viulisti Alexander Rybak, Waltteri Torikka, Neon 2 ja Dingo. Kaksi ensimmäistä ymmärrän hyvin, mutta kahden jälkimmäisen luulin jääneen jonnekin 1990-luvulle. Klassista ja nostalgiaa samalle päivälle, mikäs siinä. Pisteet laiturilavasta, jossa pohjalaiset muusikot saivat äänensä kuuluviin.

Pidän selkeästi tietylle kohderyhmälle suunnatuista tapahtumista, kuten vaikka Kaustisten kansanmusiikkijuhlista, jossa tarjolla on monenlaista, mutta kaikki esitykset ovat jollain tavoin kytkettävissä kansanmusiikkiin.

Riippuu, mistä katsoo

Ihmiset kaipaavat elämyksiä ja suuria tunteita. Näin on aina ollut, digiaika on vain laajentanut kokemusperäämme. Ennen riitti, kun mentiin pellon laitaan katsomaan auringonlaskua. Nykyään somekanavat pursuavat toinen toistaan upeampia, rohkeampia ja erikoisempia kuvia ja videoita eri maailman kolkista. Oma tanner tuntuu äkkiä hieman tylsältä.

Näkökulma muuttuu, riippuen mistä katsoo. Miljoonakaupungeissa asuvat häikäistyvät edelleen meidän puhtaiden peltojemme laidoilla. Kokemuksia haaliessamme, usein myös kulutamme. Maanantaina vietettiin Maailman ylikulutus -päivää. Laskelmien mukaan maapallon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat oli silloin kulutettu loppuun. Se päivä tuli tänä vuonna aikaisemmin kuin koskaan aiemmin. Tässä valossa näen pölyisen pellon laidan rikkaana elämyksenä.

Katja Lahti