Pääkirjoitus: Siipikarjaankin voi kiintyä

Minulle on kesän aikana monesti sanottu, että kirjoita taas niistä kanoista. Tässä tulee: Suomen ehkä kaikkien aikojen kuuluisimmasta kanasta, Lillistä, tuli äiti kesällä.

Lilli on se kana, joka nuorikkona varastettiin talvihoidosta Kauhavalta, löydettiin pahvilaatikosta Lapualta tien varteen jätettynä ja jonka poliisit veivät hoitoon Kurikkaan.

Lillin seikkailusta tekivät jatkokertomusta Ilkka, Pohjalainen ja Iltalehti. Itse näin kanan kuvan Pohjalaisessa ja tuumin, että onpa meidän Lillin näköinen kana. Ja Lillihän se oli.

Mutta tähän kesään. Lilli aloitti hautomisen yhdellä munalla. Ajattelin, että lisätäänpä mahdollisuuksia, kun kerran hautomassa ollaan. Ostin Lidlistä luomumunia ja ujutin niistä neljä Lillin alle.

Se oli virhe, sillä munat vain lisääntyivät. Lopulta pienellä kanalla oli 20 munaa allaan. En ollut heti huomannut, että muutkin kanat kävivät munimassa Lillin pesään.

Alun perin epäilin, että Lillin omat munat eivät välttämättä ole hedelmöittyneet, sillä Tauno, meidän kukko, oli tullut vanhaksi. Se ei enää kiekunut, ja jos kiekui, se oli pelkkää kähinää.

Tauno ei myöskään enää polkenut kanoja, siis harrastanut seksiä niiden kanssa, ainakaan minun nähteni. Tauno oli kuitenkin koonnut itsensä ainakin kerran, sillä yksi muna kuoriutui.

Tauno oli isä, koska Lidlin leimatut munat olivat ehjiä, kuten kaikki muutkin. Olin innoissani, Tauno ei tuumannut mitään. Se viihtyi nyt Tuhkimon kanssa.

Tipu sai alustavasti nimekseen Lillukka. Se nukkui Lillin siiven alla, ja Lilli puolusti sitä kuin tiikeri. Jos otin Lillukan kämmenelle, emo tuli epäröimättä päälle. Se olisi lentänyt vaikka tuleen tipunsa vuoksi.

Lilli näytti Lillukalle ruuat, opetti kuoputtamaan ja hyppäämään orrelle, eivätkä ne koskaan olleet metriä kauempana toisistaan.

Pikku hiljaa olin varma, että Lillukka on kukko. Sen heltta kieli siitä, ja siitä oli tullut vilkas ja röyhkeä. Se vei herkkupalan vaikka muiden kanojen nokasta.

Siitä tulisi Taunon manttelinperijä, mutta ei tullut. Yhtenä iltana treeneistä tullessani menin laittamaan kanalan ovea kiinni. Lilli oli yksin orrella. Joku oli vienyt Lillukan.

Tiesin heti, että nyt ei ole kaikki hyvin, sillä Lilli ei tipuaan jätä. Taunosta taas ei ole pelastajaksi, se on vellihousu, niin kukko kuin onkin.

Hädän tullen se juoksee vanhan kaninkopin taakse ja nokkii kanat sieltä pois ajatuksella ”Tehkää kanoille ja tipuille mitä vaan, mutta kukot säästäkää”.

Harvoin tämänikäisellä miehellä meinaa itku tulla. Sinä iltana niin kävi. Lillukka ehti viiden viikon ikäiseksi.

Vesa Koivumäki