Pääkirjoitus: Miehille vaikea asia

Luin Helsingin Sanomista naistoimittajan kolumnin, jossa hän sanoi, ettei seksuaalisesta ahdistelusta puhuminen vain naisten kesken hyödytä mitään. Siihen pitää saada mukaan hiljaa olevien miesten suuri joukko.

Okei, otan haasteen vastaan. Ensiksi täytyy myöntää, että Kumman kaa -teeveesarjan sanonta ”Vesa ei tajuu” pitää paikkansa. Mietin ensin, että mikä hemmetin hästäk metoo, kunnes tajusin, että se on englantia, miituu.

Asiaan. En tunnista itsessäni ahdistelijaa enkä tunne ketään työ- tai vapaa-ajalta, joka minun tietääkseni harrastaisi seksuaalista ahdistelua. Yhden tapauksen muistan vuosien takaa työpaikalta.

Elän siis eräänlaisessa kuplassa. Näin on pakko päätellä, kun seuraan #metoo-kampanjan leviämistä. En tietenkään voi väittää, että niin monet naiset keksisivät tarinansa. Olen hämmentynyt ja neuvoton.

Naisen asemaan on vaikea samaistua, koska ainakin minä olisin toivonut elämässäni paljon enemmän seksuaalista ahdistelua. Siitä tuli nuorempana oikein unelmoitua.

Tällainen kirjoittelu saattaa loukata ahdisteltuja naisia, mutta se on yhtä totta kuin heidän kokemuksensa. Ja toivottavasti se auttaa valaisemaan sitä, miksi hiljaa olevat miehet lähinnä ahdistuvat #metoo-metelistä.

Miehet miettivät päänsä puhki, missä kulkee seksuaalisen ahdistelun raja. Onko itse tullut harrastettua sellaista tietämättään, minkälaisen vitsin voi kertoa työpaikan kahvipöydässä ja niin edelleen.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että tätä rajaa ei pysty vetämään tai kirjaamaan mihinkään, se kulkee jokaisen naisen ja myös miehen omassa pääkopassa. Ja kaikilla eri kohdassa.

Tarvitaan paljon puhuttua pelisilmää, ja voi niitä miehiä, joilla ei sitä tässä asiassa ole. Mietin vain, saako tämän pelisilmän syntymässään, kuten pallopelien kanssa on todettu.

Siinä tapauksessa kaikkien miesten opettaminen tavoille on toivoton urakka. Naisten on ilmoitettava heti ja selkeästi, että nyt raja ylittyi, ja jos se ei auta, tehtävä asiasta ilmoitus. Lait ja sympatia ovat heidän puolellaan.

Kaikki miehet eivät osaa lukea naisten eleistä tai poskien punoituksesta, mitä se tarkoittaa. Kuinka sitten vaikkapa työpaikalla, kun se ei kotonakaan osu aina ihan nappiin.

Sittenhän on ahdisteluja, joista ei voi erehtyä. Tunnustan yhden, jossa olin osallisena hiljaisena sivustaseuraajana. Koulussa pojat puristelivat tyttöjen orastavia rintoja. Näin tyttöjen tuskan, mutta en tehnyt mitään auttaakseni. Hävettää vieläkin.

Vesa Koivumäki