Kolumni: Kukot kukkoja tunkiolla

Wasa Royalsin hieno kausi päättyi lauantaina tylysti, kun Helsingin kukot eli Roosters voitti kuudennen perättäisen Vaahteramaljansa.

Royals oli runkosarjassa ainut joukkue, kuka pystyi kaatamaan hallitsevan mestarin, mutta finaalissa mestarit näyttivät miksi ovat mestareita. Roostersin lähes täydellinen ottelu kauden isoimmassa paikassa, ei jättänyt Royalsille paljoakaan mahdollisuuksia.

Vaasalaisia oli matkustanut katsomoon sadoittain, mikä kertoo amerikkalaisen jalkapallon juurtumisesta hyvin vaasalaiseen urheilukarttaan.

VPS ei voita millään. Vepsun kausi on ollut niin kaksijakoinen kuin kausi voi olla. Lähes puolet kautta Vepsu ilahdutti erinomaisilla otteillaan, ja ”raita” keikkuikin mitalisijoilla.

Mutta sitten tapahtui jotakin. VPS ei ole voittanut kotiotteluita tällä kaudella kuin kolme, ja voittoa ei ole viimeiseen yhdeksään otteluun tullut.

Sarjataulukossa Vepsu on jo sijalla seitsemän. Mitalit karkaavat, ja niin tekee myös ensi kesän Euro-paikat, jos ei muutosta tapahdu, mielellään heti.

Sport aloitti tasaisesti. Liiga-kausi alkoi Sportinkin osalta tuplapeleillä viikonloppuna. Vieraissa voitettiin, ja kotona hävittiin.

Kausi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta jonkinlaisia johtopäätöksiä voi jo vetää. Sport on ainakin liikkuvampi ja aktiivisempi kuin viime kaudella, mikä ainakin yleisölle on ilouutinen.

Susijengi hurmasi. Suomen koripallomaajoukkue esitti Suomen alkulohko-otteluissaan mainioita otteita. Tiukkoja voittoja ja mielettömiä tilanteita, ja yleisö kiitti täyttämällä Helsinki-areenan lähes täyteen jokaisessa Suomen ottelussa.

Ja sitten on Lauri Markkanen. Lihapullasyöppö näytti mikä on miehiään, ja nyt kukaan ei ihmettele miksi Markkanen oli viime kesän seiskavaraus. Tätä tahtia jos Markkanen jatkaa, Chicagossa ollaan enemmän kuin tyytyväisiä.