Muut

Vaasalaisen kirjailijan teos nostaa pikkulinnut estradille

  • Vaasa

Vaasalaisen kirjailijan ja valokuvaajan Eero Murtomäen 23. kirja Metsän pikkusiivekkäitä julkaistiin torstaina 12. marraskuuta.

Teos kertoo metsän pikkulinnuista, jotka usein tuppaavat jäämään isompien siivekkäiden varjoon. Kirjan kantava ajatus on, että pienestäkin voi löytää suuruutta ja vähästäkin voi saada paljon.

Kirja luonnonystäville. Murtomäki on valokuvannut, kirjoittanut ja tehnyt elokuvia lähes koko aikuisikänsä. Metsän pikkusiivekkäitä on jatkumoa Murtomäen muille luontoaiheisille teoksille. Monet kirjojen aiheet nousevat omista, pitkäaikaisista kiinnostuksen kohteista.

– Parin aiheen kimpussa olen tainnut työskennellä jopa 30–40 vuotta, ennen kuin on tullut valmista, Murtomäki hymähtää.

Kirjaa ei ole suunnattu tietylle kohderyhmälle, vaan se sopii kaikille luonnosta kiinnostuneille lukijoille, ihan pienimpiä lapsia lukuun ottamatta.

– Vaikka jotkin kirjoistani muistuttavat romaaneja tai novellikokoelmia, en kirjoita fiktiota lainkaan. Kaikissa kirjoissani on ehdoton todellisuuspohja, Murtomäki kertoo.

Luontoaiheiden parissa puuhastellessa on tärkeää, että faktat ovat oikein. Murtomäen omasta lähipiiristä löytyy vankan biologisen koulutuksen saaneita ihmisiä, joiden kanssa aiheista voi keskustella. Kirjoittaminen vaatii myös paljon aiheiden tutkimista ja omaa paneutumista asiaan.

Tietoa, tunteita ja kannanottoja. Tuoreimman teoksen kirjoitusprosessi on kestänyt noin 3–4 vuotta. Kuvamateriaalia sen sijaan on kertynyt paljon pidemmältä aikaväliltä. Aineisto on löytynyt suhteellisen läheltä kotiportaita, eikä pitkiä matkoja ole tarvinnut teeman puitteissa tehdä.

Kirjan julkistamistilaisuudessa teoksen esitellyt Hannele Lithén kutsuu sitä arviossaan hyväntuulen kirjaksi:

”Kun luin kirjan ensimmäistä kertaa, ajattelin, että tämähän on kuin pieni luonnon jalokivi – meille kaikille metsän ja sen pikku lintujen ystäville. Tästä kirjasta, sen kiehtovista tarinoista, yksityiskohtaisista havainnoista, muistoista ja upeista kuvista, jotka tyydyttävät vaativimmankin katsojan tarkastelun, nauttivat kaikenikäiset.”

Lithén mainitsee Murtomäen kirjojen arvokkaaksi ominaisuudeksi kielen rikkauden. Teksti kulkee kuin luonnostaan tasapainossa sisällön kanssa. Kirja onnistuu herättämään kuulijassa tunteita, ottamaan kantaa luonnon puolesta ja tarjoamaan tietoteoksen linnuista.

Oma elämä lähtökohtana. Lithénin mukaan kirjasta voi ammentaa paljon elämänviisautta ja ymmärrystä luontoa kohtaan. Kun kysyn Murtomäeltä, mitä hän haluaa kirjoillaan tarjota ihmisille, vastaus on vaatimaton.

– En edes pohdi sellaisia asioita, että kirjoillani voisi lähteä maailmaa muuttamaan. Se on ihan toivoton tehtävä, ja siitä saisi vain lisää harmaita partakarvoja, Murtomäki naurahtaa.

– Elämässä on kuitenkin paljon asioita, joista voi nauttia ja joihin voi olla tyytyväinen.

Murtomäen mukaan todellisuus on jo itsessään niin mielenkiintoista, että siihen on turha lähteä lisäämään fiktiivisiä aineksia edes kirjoittaessa. Oma elämä riittää hyvin kirjallisen työn lähtökohdaksi.

Raisa Huttunen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka