Muut

Vaasa-opisto on monien mahdollisuuksien talo

  • Vaasa

VIIKON VIERAS: Sannasirkku Autio työskentelee rehtorina vuonna 1907 perustetussa Vaasa-opistossa.

– Aloitin Vaasa-opistolla jo vuonna 1997 alun perin luennoitsijana. Yhteiskunta-aineiden opettajasta siirryin osastonjohtajaksi ja siitä edelleen apulaisrehtoriksi. Rehtorina olen toiminut vuodesta 2005.

Uudenlaista sisältöä. Ensi vuonna 110 vuotta täyttävän Vaasa-opiston toiminnan tavoitteena ovat onnelliset ja taitavat tietoyhteiskunnan jäsenet. Autio on vuosien aikana nähnyt toiminnan kehittyvän moneen suuntaan.

– Fyysisten puitteiden osalta olemme kehittyneet valtavasti. Kalenterivuodessa meillä käy nykyään jo yli 7 000 yksittäistä henkilöä. Heistä osa käy useammalla kuin yhdellä kurssilla.

Vuodet ovat tuoneet suuriakin muutoksia. Taiteen perusopetus TaiKon on saanut omat tilat Kasarmilta, ja vuonna 2014 Kyrönmaan opisto liitettiin Vaasa-opistoon.

– Yhdistymisen myötä olemme saaneet uusia kursseja ja uudenlaista sisältöä, sillä Kyrönmaalla esimerkiksi musiikin opetus oli vahvaa. Toimimme nyt kanta-Vaasassa, Vähässäkyrössä, Laihialla ja Isossakyrössä.

Kokeile rajojasi. Vaasa-opiston kursseilla kehitetään omia taitoja, opitaan uutta ja harrastetaan.

– Kurssitarjontamme on laaja ja monipuolinen. Ajan hektisyys näkyy myös kursseissa, sillä tarjonta on muuttunut paljon lyhytkurssien suuntaan.

Autio pitää aikuiskoulutusta antoisana. Mielenkiintoisempaa tutkimusmatkaa ei ole kuin tutustua omiin mahdollisuuksiinsa, syventää taitojaan ja kokeilla rajojaan.

– Asioita katsotaan avoimin mielin, ja välillä astutaan mukavuusalueen ulkopuolellekin. Meillä on paljon pitkäaikaisia opettajia, jotka haastavat myös itseään.

– Ihmiset haluavat kehittää itseään ja löytää työelämälle vastapainoa. Vaasa-opiston kurssit toimivat monelle myös kohtaamistilana ja paikkana tavata ystäviä.

Arvokasta työtä. Monet asiakkaat arvostavat edullista opistotoimintaa, jonka hyvinvointivaikutukset ovat merkittävät.

– Tutkimusten mukaan jokainen euro, joka satsataan vapaaseen sivistystyöhön, tuottaa takaisin 3,80–5,60 euroa. Tämä on valtavan arvokasta työtä ja ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.

Vaasa-opisto pyrkii seuraamaan aikaansa, jotta kurssitarjonta pysyy ajankohtaisena. Keväisin esimerkiksi puutarhakurssit ovat tärkeitä.

– Tuntiopettajilta tulee paljon ideoita. Myös yleisön vinkit ovat meille tervetulleita, Autio sanoo.

– Muutamille kevään kursseille on vielä vapaita paikkoja. Mukaan mahtuu esimerkiksi korsettikurssille, Vähänkyrön villiyrttikurssille sekä 6.4. alkavalle metsästäjäkurssille, joka järjestetään Isossakyrössä.

Kevään ponnistukset. Vaasa-opiston toiminta oli alun perin kaksikielistä, mutta vuonna 1929 tullut lakimuutos edellytti yhtä kieltä. Kirkkopuistikolla sijaitsevan Vasa Arbiksen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

– Arbis on vastaava oppilaitos, mutta ruotsinkielinen. Teemme paljon yhteistä suunnittelua, ja meillä on yhteisiä opettajia ja kursseja.

Myös Vaasa-opisto on muuttamassa lähemmäs keskustaa. Raastuvankatu 31 mahdollistaa uudet tilat.

– Vielä on paljon käytännön asioita tehtävänä, mutta tavoitteena on, että syyslukukausi alkaisi uusissa tiloissa. Palaamme nyt itse asiassa juurillemme, sillä tämä on Vaasa-opiston ensimmäinen osoite.

– Kevään perinteisenä ponnistuksena ovat myös 23.–24.4. järjestettävä Vaasa-opiston kevättapahtuma ja Taitojen ilta Isossakyrössä 15.4. Ohjelmassa on erilaisia näyttelyitä ja työnäytöksiä.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka