Muut

Sirun esikoisalbumilla kuullaan vahvoja tunteita

  • Vaasa

Vaasalaislähtöisellä laulajalla Sirulla menee lujaa. The Voice of Finland -kilpailun voittajan esikoisalbumi julkaistiin 27. helmikuuta, ja pyöritys on ollut sen mukaista.

– Albumia alettiin tehdä intensiivisesti heti voiton jälkeen. Siihen panostettiin niin täysillä, että on ihanaa saada se vihdoin koko kansan kuultavaksi, hän hymyilee.

Sama Siru. Siru on onnellinen lähdettyään mukaan kilpailuun, sillä sen ansiosta hän tekee nyt musiikkia kokopäiväisesti. Valmentajaansa Michael Monroeta hän hehkuttaa yhä.

– Michael on ihmisenä aito, hauska ja ystävällinen. Hän sanoi aina, että ”sä tiedät, mitä teet, ei mun tarvitse sanoa sulle mitään”. Sellaista peukun näyttämistä!

Sirun laulukieli on vaihtunut matkan varrella englannista suomeen.

– Laulan nykyään suomeksi, ja musiikistani on ehkä tullut radioon sopivampaa. Se on kuitenkin edelleen minua, uskon olevani yhä sama ihminen.

Isommille areenoille. Muutoksia on tapahtunut myös keikkailussa.

– Keikkailu on lisääntynyt, ja sen lisäksi esiintymisistä on tullut erilaisia – hommaa tehdään tavallaan isommin. Isossa levy-yhtiössä ei myöskään tarvitse hoitaa enää ihan kaikkea itse, vaan voi antaa vapauksia muillekin.

Siru on esiintynyt myös hyväntekeväisyystapahtumissa, joista viimeksi Vaasa Against Racism -tapahtumassa.

– Jos voin jotenkin tehdä omalla laulullani hyvää ja olla avuksi, niin totta kai.

Yhteistyötä ja apuvoimia. Musiikin tekeminen itsessään ei ole juuri muuttunut, mutta uusia ihmisiä on tullut mukaan.

– Aiemmin tein musiikkia yhdessä kaverini kanssa. Viime toukokuussa olin biisileirillä, jossa mukana oli säveltäjiä ja sanoittajia. Levyllä olen mukana useimpien biisien sävellys- ja sanoitustyössä, enemmän kuitenkin säveltäjäpuolella, Siru kertoo.

Yhteistyö on kantanut muutenkin hedelmää.

– Helsingissä olevat radiohittien tekijät tietävät jo, mikä kannattaa. Tiedän, millaista musiikkia haluan tehdä, ja he voivat tuoda esiin oman näkemyksensä. Biiseihin löytyy siitä se kultainen keskitie. Ihmiset myös löytävät musiikkini nyt helpommin.

Pintaa syvemmälle. Vastikään julkaistu esikoislevy on Sirulle hyvin henkilökohtainen.

– Levyltä löytyy vahvoja tekstejä. Tanssitaan on kappaleista ehkä henkilökohtaisin, se kertoo kaukosuhteesta. Levyyn on samaistuttu voimakkaasti. Tykkään myös laulaa sekä hyvin matalia että korkeita ääniä, joten siinäkin rikotaan rajoja.

Hanna Karpio

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka