Ensin lapsi alkoi puhua, että haluaa urkuriksi tai muusikoksi. Sitten hän alkoi piirtää urkuja. Kolmevuotiaana hän hakkasi pianoa, vaati päästä soittamaan ja pääsikin myöhemmin.
Kuusivuotiaana Jimi Järvinen pääsi vihdoin sinne, minne halusi.
– Olimme paapan kanssa kirkossa, kun paappa meni kysymään kanttorilta, voisiko hänen lapsenlapsensa kokeilla urkuja.
Järvinen istui mumman kanssa penkissä, kunnes paappa viittoi, että poika sai tulla kokeilemaan soitinta.
Se oli menoa. Kahdeksanvuotiaana Järvinen alkoi käydä urkutunneilla, 13-vuotiaana soitti Vaasan kirkossa ensimmäisen soolokonserttinsa ja 15-vuotiaana ensimmäisen ulkomaankonserttinsa madridilaisessa katedraalissa.
– Joka ikinen konsertti on tärkeä ja jokainen iso konsertti käänteentekevä. Mutta on myös konsertteja, jotka ovat menneet lievästi sanoen päin persettä.
”Tyylini on raju.” Nyt vaasalainen Järvinen, 20, työskentelee konserttimuusikkona eli kiertää Suomea solistina ja yhdessä orkestereiden ja kuorojen kanssa. Välillä hän sijaistaa kanttoreita eri seurakunnissa.
Järvinen on kyllästynyt vastaamaan kysymykseen, soittaako hän pelkkiä virsiä. Uruilla voi soittaa mitä vain, Järvinen on kokeillut esimerkiksi hevimetalliyhtye Motörheadia.
Taiteilijalla on oma tyylinsä, ja hän haluaa viedä urkumusiikkia eteenpäin.
– Minulla on raju tyyli. Suhtaudun soittoon niin, että nuotteja ei vain soiteta, vaan kyseessä on elävä tarina. Se vaatii tunteen paloa, tulkintaa ja eläytymistä.
Palosaaren urut suosikki. Vaasalainen harjoittelee yleensä noin viisi tuntia päivässä kaupungin eri kirkoissa sen mukaan, missä on vapaata. Eniten hän käy kaupunginkirkossa.
Urut ovat maallikon silmin vaativa soitin. Niissä on yleensä jaloilla painettavana 30 pedaalia.
Koskettimistoja on tavallisesti 2–3, Järvisen seuraavassa harjoituspaikassa Notre Damen katedraalissa viisi ja maailman suurimmissa uruissa jopa seitsemän.
Kaikki urut ovat erilaisia. Vaasassa Järvisen tyyliin sopivat parhaiten Palosaaren kirkon ranskalaisromanttiset urut.
– Niiden sointi on hyvin täyteläinen ja voimakas. Tykkään soittaa mahdollisimman kovaa, vaikka koko aikaa ei saa rämisyttää. Urut ovat suurisointiset, ehkä aavistuksen liian isot siihen tilaan.
Vaasan kirkon soitin on monipuolinen. Urut ovat 1970-luvun urkujenrakennustyyliä.
– Silloin urkujenrakennus ei ollut parhaimmillaan, mutta tämä soitin on yleispätevä niin, että monenlainen musiikki kuulostaa sillä hyvältä.
Huutoniemen kirkossa on pieni keskivertosoitin, joita on Suomessa paljon.
– Se on viimeisiä suomalaisvalmisteisia Kangasalan urkutehtaan soittimia. Sillä ei tehdä taikoja, mutta se palvelee hyvin normaalia jumalanpalveluselämää.
Seuraavaksi Notre Dameen. Järvinen haluaisi opiskella alaa joskus Pariisin konservatoriossa tai muualla Ranskassa. Ranska on lähinnä hänen ranskalaisromanttista soittotyyliään. Muut urkurit ovat usein barokisteja.
Tammikuussa hän ottaa askeleen lähemmäksi tavoitetta. Hän lähtee muutamaksi päiväksi urkuri Vincent Dubois’n oppiin Pariisin Notre Damen katedraaliin. Järvinen on siitä innoissaan.
– Hän on maailman huippu. Aivan mahtava ja mieletön soittaja, todella monipuolinen ja uskomaton tietokoneaivo, joka muistaa paljon teoksia ulkoa. Hänen tekniikkansa on käsittämättömän kovaa.
Entä sen jälkeen?
– Sitten vain musiikkia, musiikkia ja musiikkia.
Urkutaiteilijat Jimi Järvinen ja Kalevi Kiviniemi konsertoivat Vaasan kirkossa keskiviikkona 16.11. kello 19.
Tiina Juujärvi
