Toissa viikonloppuna Vaasan lentokentän vanhan kiitoradan päässä käytiin ilmataisteluja toisen maailmansodan aikaisilla hävittäjäkoneilla, kun Aces Finland ry:n kauden toinen Air Combat -osakilpailu keräsi harrastajat yhteen.
Striimereiden metsästyksessä koneita osui myös yhteen, ja osia putosi pitkin kenttää.
Siis mitä?
RC Air Combat eli radio-ohjattavilla taistelulennokeilla kilpaileminen yleistyi lajina Suomessa 90-luvun lopulla. Vaasassa on ollut aina aktiivisia harrastajia, ja kilpailuja on järjestetty vuosittain.
Lajin ideana on saalistaa kilpailijoiden koneita katkaisemalla koneiden perässä roikkuva kreppinauha eli striimeri.
Katkaisu tapahtuu oman koneen potkurilla, siipiin tehdyillä pienillä lovilla tai siipiin kiinnitetyllä hiekkapaperin palalla.
Halvalla alkuun. Vaasan Lentokerhon lennokkijaostosta vastaava Jyrki Hämäläinen on harrastanut ilmailua jo 70-luvulta lähtien, ja hän toimii lisäksi myös purjelennon opettajana. Viime Air Combat -kilpailussa hän sijoittui viidenneksi, ja taistelun jäljet näkyvät koneessa.
– Tämä on ehkä vielä korjauskelpoinen, miettii Hämäläinen tarkastellessaan kahdessa osassa olevaa metrin pituista siipeä.
– Jos siipi on vain kahtena kappaleena, niin sehän on vielä hyvin, huomauttaa harrastaja Reijo Peräkorpi.
Lennokkiharrastuskin kannattaa aloittaa halvemmasta päästä. Hämäläinen suosittelee alkuun traineria tai puistolennokkia.
– Traineri on kestävämpi ja painavampi, muttei yhtä ketterä kuin oikeat lennokit. Myös radio-ohjatut puistolennokit ovat hyviä harjoitteluvälineitä alhaisten kustannusten ja kestävyytensä vuoksi, kertoo Hämäläinen.
Lennättämistä pystyy harjoittelemaan myös tietokonesimulaattoreilla sekä opetuskaapelilla, jolloin samaa lennokkia voidaan kontrolloida kahdella ohjaimella.
Tasapuoliset säännöt. Moottoreita ja koneiden rakenteita on erilaisia. Nopeuksia pyritään hillitsemään teknisillä rajoituksilla, sillä koneet saavuttavat jopa 150 kilometrin tuntinopeuden.
Tästä syystä kilpailuissa vallitsee kypäräpakko, ja kilpailualueella on tarkkaan rajatut turva-alueet yleisöä ja kilpailijoita varten.
Kilpailuun osallistuvien koneiden tulee ulkoisesti näyttää historiallisilta hävittäjäkoneilta. Runko tehdään styroksista tai muusta kevyestä materiaalista, sillä tyypillinen Air Combat -lennokki painaa vain reilun kilon.
– Lajista pyritään luomaan säännöillä tasapuolinen, ja todelliset erot luodaankin kilpailijoiden lennätystaidoilla.
– Vaikka olen kokenut lennättäjä, virheitä saattaa tulla taistelun tuoksinassa. Sitä unohtuu vaikka etsimään saalista, ja sitten oma kone onkin väärinpäin, nauraa Hämäläinen.
Kilpailuja ympäri Eurooppaa. Pari vuotta sitten lajin MM-kisat pidettiin Iisalmessa, ja Vaasan Lentokerhon lennokkijaosto oli mukana järjestämässä niitä.
– Niissä kisoissa taitotaso on niin kova, etteivät nauhat pysy kauan koneissa kiinni. Odotteluun ei myöskään ole aikaa, sillä osallistujia ja eriä on paljon, sanoo Hämäläinen.
Kimmo Välivainio on kiertänyt Air Combat -kilpailuja niin Englannissa, Sloveniassa, Tsekissä, Saksassa kuin Ruotsissakin.
Hänen sinisen Corsair-koneensa peräsimessä on numero 42. Vuosien varrella koneilla on kilpailtu ja niitä on rakennettu sen verran, että numero 45 on jo olemassa.
– Tästä voi saada herkästi käsityksen, ettei koneilla lennettäisi paljoakaan, mutta esimerkiksi tuollakin koneella on jo 77 lentotuntia takana, kertoo Reijo Peräkorpi eräästä pöydällä olevasta hävittäjästä.
Jukka Lehtonen
