Muut

Kirjasto kuuntelee asiakkaitaan tilauudistuksissa

  • Vaasa

Kaupunginkirjaston tilojen mittavassa uudistusprojektissa on paikkansa myös asiakkaille. Maaliskuussa toteutetut asiakasraadit saivat ottaa kantaa kirjaston alustaviin tilasuunnitelmiin.

– Raadeissa oli mukana ahkeria kirjaston käyttäjiä kaikista ikäryhmistä. Kävelykierroksilla ja yhdessä henkilökunnan kanssa keskustellen asiakkailta saatiin monia hyviä näkemyksiä suunniteltuihin muutoksiin, kertoo vt. kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtaja Marja Mikola.

Asiakkaiden tähden. Tilojen uudistaminen on lähtenyt liikkeelle henkilökunnan omasta aloitteesta, kun ensimmäiset isommat säästövelvoitteet tulivat parisen vuotta sitten.

– Kaupungin säästötoimet vähentävät henkilökuntaa, kun täyttölupia ei saada. Porukan pienetessä on kirjaston toimintoja järjesteltävä uudelleen, jotta hyvä palvelutaso voidaan turvata.

– Uudistuksen pohjalla ovat myös aiemmin toteutettu Kirjastopalvelujen muotoilu -hanke ja sen asiakaskyselyt. Niissä asiakkaat toivoivat esimerkiksi lisää aukioloaikoja ja parannuksia aineiston löydettävyyteen.

Mikola pitää tärkeänä, että asiakkaiden mielipiteitä kuullaan ja kuunnellaan.

– Olemme kaikelle avoimia. Nyt toteutettujen raatienkin myötä on huomattu se, että asiakkaat ajattelevat asioita usein toiselta kantilta ja pitävät tärkeänä erilaisia tekijöitä kuin henkilökunta.

– Kirjastossa haluamme panostaa siihen, että asukkaita otetaan mukaan kaupungin kehittämiseen sekä tilojen ja palvelujen suunnitteluun. Kirjasto on olemassa käyttäjiään varten.

Esteettömät palvelut. Nyt suunnitellut tilamuutokset on tarkoitus toteuttaa loppuun syksyllä. Kirjastolla esimerkiksi lasten ja nuorten osasto on muuttamassa alakertaan.

– Lasten ja nuorten osaston raatiin osallistui pienten lasten vanhempia ja alakoulun opettaja. Uudistuksessa nähtiin paljon positiivista, kuten lasten kanssa kulkeminen ja uudet satu- ja pelihuoneet, Mikola sanoo.

Uudistusprojektissa halutaan parantaa entisestään myös kirjaston esteettömyyttä.

– Esimerkiksi nykyiset pienet opasteet vaihdetaan näkyvämmiksi, jolloin aineistojen löydettävyyskin paranee. Vaasa tavoittelee parhaillaan Esteetön kaupunki 2016 -palkintoa, joka myös osaltaan ohjaa esteettömien palvelujen kehittämistä.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka