Muut

Ketjuravintola persoonallisella otteella

  • Vaasa

IKKUNA FESTIVAALI: Amarillo on ollut osa vaasalaista katukuvaa jo 25 vuotta. Sinä aikana paikka on tullut tunnetuksi kaupungin yhtenä bile- ja juhlapaikkana, mutta myös ruokaravintolana.

Amarillon ravintolapäällikkö Susanna Kivikko ja keittiöpäällikkö Arto Huhtala ovat molemmat työskennelleet talossa jo reilun vuosikymmenen: Huhtala yli 10 vuotta ja Kivikko lähes 15 vuotta.

Oma linja. Vaikka Amarillo on ketjuravintola, eivät Huhtala ja Kivikko koe sitä rajoittavaksi tekijäksi, vaan näkevät, että se antaa linjan koko toiminnalle. Kaikissa Amarilloissa on sama, noin kolmesti vuodessa vaihtuva à la Carte -lista, mutta kokit pääsevät vaikuttamaan ravintoloiden alku- ja jälkiruokien suunnitteluun. Henkilökunta on mukana myös erilaisten kampanjoiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Alku- ja jälkiruuissa kokit voivat käyttää omaa luovuuttaan, mutta toki niidenkin pitää jotenkin sopia ravintolan tex-mex-linjaan, Huhtala sanoo.

Sukupolvelta toiselle. Amarillon pääasiakaskuntaa ovat noin 25−35-vuotiaat aikuiset. Samassa rakennuksessa sijaitseva hotelli Vaakuna vaikuttaa sekin asiakaskuntaan, sillä hotellin asiakkaat ruokailevat usein saman talon ravintoloissa.

Ravintolassa on myös huomattu, että samat asiakkaat pysyvät mukana vuodesta toiseen. Joissakin perheissä jo kolmas sukupolvi käy Amarillossa.

Kivikko ja Huhtala kertovat, että he haluaisivat tavoittaa paremmin paikalliset opiskelijat, ja aikovatkin panostaa tähän tulevana syksynä. Esimerkiksi uusia opiskelija-alennuksia on jo mietitty.

Ravintolan sisustuksessa ja ruokien raaka-aineissa pyritään tuomaan esille paikallisuutta ja saaristolaista tunnelmaa.

Ruokaprovinssi Vaasaan. Ikkuna-festivaalissa tarjolla on kokoelma käsin syötäviä alkuruokia ja pääruuaksi grillattua kanaa sekä juustoisia ranskalaisia. Jälkiruuaksi tarjoillaan talon omaa omenapiirakkaa ja vaniljajäätelöä. Myös alakerran Lobby Barissa on festivaalin aikaan omaa ohjelmaa.

Huhtalan ja Kivikon mielestä Ikkuna-festivaalia voisi kehittää jatkossa niin, että esimerkiksi torilla voisi olla esiintyjiä, jolloin ihmisiä saisi houkuteltua enemmän keskustaan ja samalla tutustumaan ravintolatarjontaan.

– Esimerkiksi Seinäjoella järjestetty pop up -tyylinen Ruokaprovinssi-tori voisi toimia Vaasassakin, Huhtala miettii.

Tiia Neuvonen

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka