Muut

Katutaiteesta uutta suuntaa kaupungille

  • Vaasa

VIIKON VIERAS: Vaasalaisella graffititaiteilija Toni Luikulla on paljon ehdotuksia Vaasan kaupungille. Ensinnäkin hän toivoo kaupunkiin lisää laillisia graffitimaalauspaikkoja.

– Huutoniemellä sijaitsevat betoniporsaat eivät riitä tämänkokoiselle paikkakunnalle. Aktiivisia maalaajia on muutamia satoja, ja määrä kasvaa koko ajan. Pesäpallostadionin taakse olisi esimerkiksi helppo rakentaa maalausseiniä vanerista.

28-vuotias maalaaja ehdottaa, että alikulkusiltoihin voisi tulevaisuudessa laillisesti maalata.

– Vaasa voisi olla edelläkävijä ja ottaa askeleen muutokseen. Alikulkusiltojen maalauskilpailujen kautta voisi luoda hyvää henkeä taiteen puitteissa.

Luikun mukaan kaupungilla on myös paljon roskapönttöjä, joihin voisi tehdä projekteja katutaiteilijoiden kanssa. Yksityiset taloyhtiöt voisivat puolestaan tilata esimerkiksi muraaleja eli seinämaalauksia.

– Monet vanhuksetkin ovat todella fiiliksissä graffititöistä, kun pääsevät näkemään paljon värejä.

Avoimia paikkoja kaivataan kaikille ja kaikenikäisille. Graffitit ja katutaide sopivat koko perheelle.

– Paikkaan voisi yhdistyä myös skeittiparkki ja paljon muuta toimintaa. Villein idea on, että entinen Wasalandia voisi vielä muuntua tällaiseksi monikäyttöalueeksi.

Vaasassa ovat viime aikoina puhuttaneet rakennusten seiniin ilmestyvät tägit.

– Uskon, että jos kaupungissa olisi enemmän virallisia maalauspaikkoja, yleinen turha sotkeminen ja töhertely vähentyisi ja jopa loppuisi. Asiat toimivat, kun luodaan yhdessä pelisäännöt. Kun itse näen seinillä näitä spagetteja, näen jonkun nuoren, jolla on huono olo ja joka purkaa tunteitansa. Ympäri kaupunkia pitäisi löytyä enemmän paikkoja, joissa pääsee toteuttamaan itseään.

Luikku kokee, että uusi suunta tekisi hyvää Vaasalle, joka pitää itseään taidekaupunkina. Hän kertoo, että 90-luvulla Vaasaan tuli paljon maalaajia Ruotsista. Vaasassa on ollut aina voimakas graffitikulttuuri.

– Vaasalaiset maalaajat ovat aina olleet edelläkävijöitä ja erottuvat graffitipiireissä. Jokaisella on oma tyylinsä. Olen hiljattain aloittanut kalligrafian harrastamisen, joka on hieno taiteenmuoto. Kun kaunokirjoitustaidetta yhdistää graffiteihin, saa aikaan tosi makeita juttuja.

Katumuotia myyvässä Hidden Storessa työskentelevä Luikku on tunnettu myös musiikkipiireissä. DJ UnWanted on esimerkiksi Hutski Dinki Familyn virallinen keikka-dj.

Luikku on kiertänyt Suomea myös räppäri Dagger D:n kanssa, joka työstää parhaillaan kokopitkää albumiaan. Keikka-dj:nä hän soittaa taustoja ja scratchaa.

Luikku aloitti dj-hommat vuonna 2008 ja on päässyt musiikinkin saralla pitkälle.

– Ensimmäisen oman keikkani tein Club 25:lla. Hyvät muistot on jäänyt myös dj-kurssista, jota pidin siellä kerran viikossa kaupungin lapsille ja nuorille.

– Kaupunkiin kaivataan uudelleen myös Club 25:n kaltainen tila, jossa voisi harrastaa, esiintyä ja järjestää matalan kynnyksen tapahtumia. Taidetta ja luovuutta tarvitaan lisää kaupunkikuvaan.

Musiikki on ollut Luikulle kutsumus.

– Nuorempana säästin rahat, ostin itse välineet, ja päivääkään en ole katunut. Pyrkimys on ollut siihen, että omista rakkaista mielenkiinnon kohteistaan saisi kunnon ammatin.

Taiteenlajeja hän pitää henkireikinä.

– Tärkeää on, että voi tulkita itseään. Olen viime aikoina kiinnostunut myös shiatsu-hieronnasta ja akupunktiosta, jotka tuovat hyvää fiilistä.

Raija Koivisto

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka