Muut

Kalarannassa kelluu vanha majakkalaiva

  • Vaasa

Ikkuna-festivaaleilla mukana oleva Faros on pitkän historian laiva. Vuonna 1898 rakennettu alus on alun perin toiminut majakkalaivana Helsingin edustalla.

– Se oli ennen kuin sinne pystyttiin rakentamaan kiinteitä majakoita, Faroksen toimitusjohtaja Michael Ekman kertoo.

Palveltuaan aikansa majakkalaivana Faros siirtyi rahtialukseksi. Vuonna 1989 Faros myytiin Vaasaan, ja siitä tehtiin ravintolalaiva.

Kelluva ravintola tuo haasteita. Kun ravintola kelluu, pitää ottaa huomioon asioita, joita moni ei tule edes ajatelleeksi. Joka vuosi, kun Faros suljetaan, sen koko vesijärjestelmä tyhjennetään.

Tämä ei olisi periaatteessa välttämätöntä, sillä laivalla pidetään pientä lämpöä koko talven ajan. Riskiä jäätymisestä ei kuitenkaan haluta ottaa.

Aina laivaa ei myöskään ole helppo pitää kiinni laiturissa.

– Viime syksynä laivan kettingin kiinnikkeet hajosivat. Meri oli onneksi jäätynyt jo silloin.

Remontti muutti asiakaskunnan. Faros uudistettiin vuonna 2013. Silloin ravintolassa tehtiin laaja remontti ja korjattiin syksyn 2012 vesivahingon jälkiä.

Laivan kaikki pinnat uusittiin, ja lämmitysjärjestelmä uusittiin niin, että laivaa voidaan pitää lämpimänä auki jouluun saakka.

Myös terassi on remontoitu, tanssilattia poistettu ja ravintolalle tehty oma hiekkaranta.

Remontin yhteydessä muuttui myös ravintolan asiakaskunta. Nykyään Faroksella käy enemmän nuoria kuin aiemmin.

Ikisuosikkina Faroksen listalta tilataan burgeria.

– Nykyään on menossa hyvien burgereiden trendi.

Tämän vuoden syksyn odotetaan näyttävän, riittääkö Faroksella asiakkaita myös syyskaudeksi. Hankalimpia ovat loka- ja marraskuu ennen pikkujoulukauden alkua.

Sateinen kesä ei ole asiakkaita kuitenkaan vienyt.

– Jossain määrin se on oikeastaan päinvastoin, sillä jos on oikein kuuma, asiakkaat ovat keskipäivän muualla, esimerkiksi rannalla.

Jo neljännet Ikkuna-festarit. Faros on mukana Ikkuna-festivaaleilla, jotka järjestetään tänä syksynä neljättä kertaa. Festivaaleilla on tarjolla kolmen ruokalajin Ikkuna-menuja ja yhden ruokalajin Ikkuna-annoksia. Tapahtuma järjestetään 4.–5. syyskuuta.

Anne Niskakangas

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka