Muut

Elokuvallista musiikkia Vaasan kirkossa

  • Vaasa

Wasa Sinfonietta, Vaasan ylioppilaskuoro ja Åbo Akademin ylioppilaskuoro Pedavoces järjestävät yhteiskonsertin Vaasan kirkossa perjantaina 27.11. ja lauantaina 28.11. Tunnin mittaisessa konsertissa kuullaan norjalaisen säveltäjän Ola Gjeilon musiikkia.

Konsertin ohjelmistossa on Pedavoces-kuoron suosikkisävellyksiä, kuten Ubi Caritas ja A Spottles Rose. Pääteoksena kuullaan neliosainen messu Sunrise Mass, joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Gjeilo on kuvaillut teosta metaforaksi siitä, kuinka ihmisen identiteetti kehittyy lapsuudesta aikuisuuteen. Säveltäjä on tunnettu elokuvallisesta musiikistaan, joten tulossa on hyvin vaikuttava esitys, Pedavocesin diplomikuoronjohtaja Maria Timoshenko sanoo.

Vaativa teos. Sunrise Mass on esitetty maailmalla ensimmäisen kerran vuonna 2008. Suurelle kuorolle tarkoitettu teos mahdollisti kahden vaasalaiskuoron ja sinfoniaorkesterin yhteistyön. Vaasan kirkossa nähdään viikonloppuna lähes sata soittajaa ja laulajaa.

– Sunrise Mass on haastava ja vaikea teos. Se vaatii soittajilta ja laulajilta paljon, Vaasan orkesteriyhdistyksen puheenjohtaja Anna Tapio sanoo.

Konsertti on Wasa Sinfoniettan, Vaasan ylioppilaskuoron ja Pedavoces-kuoron ensimmäinen yhteistyöprojekti. Konserttia varten on harjoiteltu pitkään, sillä kuorot ovat tehneet yhteistyötä maaliskuusta lähtien.

– Lähdimme innokkaasti mukaan projektiin. Konsertti on varmasti monelle kuorolaiselle koko syksyn kohokohta, Vaasan ylioppilaskuoron puheenjohtaja Anniina Heikkala kertoo.

Vaasalaista osaamista. Messun esityskieli on latina, mutta Timoshenkon mukaan musiikkia on helppo ymmärtää. Lisämausteena esityksessä nähdään uudenlainen valoshow.

– On hienoa päästä näyttämään vaasalaista osaamista. Tulossa on kaunis ja hieno konsertti, erilainen kuin Vaasassa on aikaisemmin nähty, Timoshenko lupaa.

Riina Siirtola

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli
    Lounaspaikka